Yrittäjänä on helppo luulla olevansa yksin ja sulkeutua kuin saippuakuplan sisään ja käydä neuvottelut oman päänsä sisässä. Siinä sitä sitten neuvotellaan sen peruspuurtajamaisen ”läpi-harmaan-kiven” -minän ja ”mitä-minä-sanoin” -minän kanssa. Kummallakin laput silmillä; toisen unohtaessa puurtamisen keskellä vilkaista ikkunasta, mitä siellä naapuriyrityksen pihalla tänään tapahtuu ja toisen lukiessa Ei menny niinku Strömsössä -sivua pohtien, mitä voisi seuraavaksi mennä pieleen.
Yksinäiseltä näytti myös viime venereissulla tapaamamme metsäkauris, joka oli päättänyt lähteä saaresta suurelle mantereelle ja ylitti veneväylää suoraan edessämme. Toive tuloksesta oli selvillä, mutta sivuille ei katsottu. Ilmeessä oli kyllä havaittavissa pientä epätoivoa.
Olin viemässä yritykseni ensimmäistä tuotetta ideasta myyntiin haaveillen myös sen toteutuksesta ja totesin pohtivani asioita liikaa. Tuntui, kuin olisin uinut korviani myöten kysymyksissä ja ollut epätietoinen siitä, mihin edetä. Yleisö ei tässä vaiheessa vielä osannut auttaa ja fifty-fifty oli hädissään käytetty jo ensimmäisen eteen tulleen kysymyksen kohdalla. Päätin siis kilauttaa kaverille.
Onhan se totta, että yksityisyrittäjä oikeasti on yksin ja viime kädessä tekee sitten mitä tekee ja kantaa vielä kaiken lisäksi tekemisistään myös vastuun. Mutta ei se tarkoita sitä, että ei voisi pyytää apua, hankkia kontakteja, kysyä neuvoa tai ihan jopa tehdä yhteistyötä tuotteen markkinoille saamiseksi. Ja vaikka sitten hieman mokata kokeilun lomassa ihan noin niin kuin muuten vaan, siinä sivussa, päivänsä piristykseksi tai jumiutuneita ajatuksia aktivoidakseen.
Yksin työskennellessään aloittaa monet asiat vahingossa aina nollasta. Kriittinen mitä, joka on aamulla rynnännyt työpisteelle ennen ensimmäistä kahvikupillista, huutelee, että ”Tämä eilen tekemäsi juttu näyttää ihan mäntiltä eikä ollenkaan parrasvaloihin sopivalta. Meinaatko ihan oikeasti näyttää tämän muille?”. Sitten sitä hylkää kaikki muut työt, aloittaa alusta, viilaa ja höylää ja rakastaa oikeastaan vain yllättävää puhelinsoittoa, joka hetkeksi pelastaa luomistyöltä. Seuraavaksi kello on jo lounas ja päivä puolessa.
Metsäkauriskin paahtoi väylällä eteenpäin tiukin vedoin. Sen oli vain luotettava itseensä, kun takaisinkaan ei enää viitsinyt kääntyä. Yleisö toivoi hiljaa mielessään, että joku tulisi ja tarjoutuisi auttamaan.
Organisaatiossa muiden kanssa työskennellessään saa huomaamattaan paljon apua. Se kahvikoneen äärellä kysytty kysymys ja siihen saatu parin minuutin pohdinta voi ratkaista pulman ja viedä hommaa eteenpäin. Pieni kehu ja sitä tyytyy omaan tuotokseensa paremmin, hoitaa oman osuutensa ja siirtää sen sitten tuotannossa ketjua pitkin eteenpäin.
Oman kahvinkeittimeni vieressä rennosti seisoessani juttelen työkaverin sijasta sisäisen ja kriittisen kehityspäällikköminäni kanssa. Keskustelen uudesta ideastani; mitä se loppusilaus tarvitsisi, onko se tarpeeksi vetävä ja onko kohderyhmä oikea. Toista kupillista varten istun alas ja jututan mieleni markkinointipäällikköä, jolla on positiivinen asenne, räiskyvä hymy ja kyky ottaa ihmisten huomio haltuun. Laadin hänen kanssaan vetävän hissipuheen ja ideoin tuotteesta tekemäni esitteen ulkonäköä. Pohdimme, olisiko tuote jo päästettävissä karsinasta ulos laitumelle, mitä markkinointikanavia voisi käyttää ja miten minimaaliseksi leikattu markkinointibudjetti näihin suhtautuu vai hoitaako sometus kaiken tuosta noin vaan. Sisäinen someguruni on nimittäin ollut pitkällä opintovapaalla ja apu siltä suunnalta on jäämässä vähäiseksi.
En koskaan unohda tärkeintä. Aina lopuksi juttelen sisäisen sihteerini kanssa, sillä hän jos joku pitää hommat hanskassa ja kertoo, miten asiat todellisuudessa ovat. Sihteeriminäni kertoo, että tilavaraukset on tehty, mainokset jaellaan sitten kun tarve on, palvelussa tarvittavat varusteet on paikassa X ja ne tuodaan paikkaan Y kello se ja se. Sihteeriminäni on hoitanut ohjeideni mukaan palautekyselyjen laatimisen, tietyn aineistomäärän ja varakappaleiden tulostamisen ja pakannut mukaan tarvittavat kynät, joiden muste ei ole lopussa. Hän on myös printannut tulevien palvelujen esitteet asiakkaille jaettavaksi. Kaikki on pakattu helposti kannettaviin kasseihin. Tarjoilut on varattu, erikoisruokavaliot huolehdittu, ajoreitit opastettu, osallistumiset varmistettu ja vastaanottaja järjestetty paikalle. Sihteeriminäni katsoo tomerana, hymyilee ja viestittää peukku pystyssä, että kaikki on kunnossa.
Tässä vaiheessa metsäkauriskin tiesi, että oli jo selvinnyt merimatkasta. Rantautuminen aiheutti vielä päänvaivaa. Se yritti ja yritti kunnes katsojatkin alkoivat huolestua. Onnistuisiko se yrityksessään ja jaksaisiko se painaa hommia vielä tovin.
Kaverille kilauttaminen auttoi. Toiminnalle löytyi yllättäen tilat, mainostamiseen tuli hyviä vinkkejä, juttu lähti liikkeelle ja poiki asiakkaita. Tuntui hyvältä, että oli joku, jonka kanssa puhua sekä pohtia ja ennen kaikkea juoda se kupillinen kahvia ja rupatella välillä ihan vaan niitä näitä. Täytyy toivoa, että minusta on jokin päivä sama apu hänelle tai vaikka toiselle yrittäjälle.
Tieto siitä, miten paljon etukäteistyötä, pohdintaa, tuskailua, harjoittelua, varmistusta, varmistuksen varmistusta ja loppusiloittelua ulospäin myytävä pienikin tuote tai palvelu vaatii, on oikeastaan lamaannuttava. Sitä tekee mieli ottaa uusi loma Teneriffalle tai lähteä myymään imureita. Yrittäjän hyvinvointi, asioiden laittaminen oikeisiin mittasuhteisiin, homman pilkkominen palasiin ja positiivisen kierteen vahvistaminen ennen kuin löytää itsensä pöpeliköstä voi olla pienestä kiinni. Ehkä itselleni tärkeintä on ollut sen tajuaminen, että tuote ei ole koskaan valmis. Säätämällä ja viilaamalla ei tule täydellistä vaan kokeilemalla, hieman erehtymällä ja yksinkertaisesti vaan yrittämällä näkee, miten homman kanssa käy.
Mutta eipä unohdeta tärkeintä, joku ehkä tässä vaiheessa jo huutelisi. Yrittäjä on yrittäjä, koska hän haluaa tehdä asiat itse. Olla oma pomonsa, ottaa vastuun tekemisistään ja nauttia kättensä jäljestä. Onnistuminen auttaa jaksamaan.
Niin jaksoi metsäkauriskin. Näin sen sisäisen tuuletuksen, kun se vihdoinkin kapusi rannalle ja huomasi, että oli selvinnyt ja jaksanut. Yleisö oli ollut mukana touhussa ja kannustanut. Olipa sen kuvaa jaettu somessakin. Ensi kerralla se olisi viisaampi ja tietäisi, mistä kohdasta kannatti yrittää ja mistä ei. Lisäksi se oli saanut yrityksestään hyvää mainosta toiminnalleen.
Voi että sitä yrittäjän tunnetta, kun tuotteen kehityskaaren on vetänyt kunnialla läpi ja tajunnut, että ihan hyvä on kyllin hyvä. On tajunnut viedä tuotteen vielä hieman raakileena markkinoille ja on valmis ottamaan kehitysehdotukset vastaan. On toteuttanut tuotteen niin hyvin, että tietää voivansa jatkaa kehittämistä tästä eteenpäin. Tietää, että on yrittänyt ja selvinnyt.
Se tunne, kun joku tuli ja osti.
Se tunne, kun kaikki, mitä lupasit onnistui.
Se tunne, kun asiakas hymyili.
Se tunne, kun sä teit sen. Ihan ite. Teit sen ilman sitä muuta organisaatiota tai sitten juuri sen päänsisäisen organisaatiosi kanssa. Uskalsit pyytää apua ja lopun teit just niin hyvin kuin pystyit. Ihan ite.
