Ajattelin yrittää. Kuulostaa järjettömältä, mutta olen suunnitellut sitä kuusi vuotta. Viisi melko väsynyttä vuotta pienten lasten kanssa on pitänyt huolta siitä, että olen yrittänyt vain pitää silmät auki. Tämän jälkeen vuoden ruuhkavuosikokeilu oli niin raskas, että siihen ei sopinut edes kevytyrittäjyys. Kun puuttui oma tila, puuttui myös yritys. Ei puutu enää.

Keuhkot täynnä raitista ilmaa, takataskussa y-tunnus ja kappas, olen yrittämisen ytimessä. Juuri siinä ytimessä, missä veivataan erilaisia papereita ja tehdään sarjana pieniä päätöksiä miettien, johtavatko ne juuri oikeaan lopputulokseen. Homma kasvattaa. Minulle se on kasvattanut nälän ja janon saada tämä alkurumba loppuun.

Mitä minä oikein yritän? Oikean kannonnokan etsiminen on välillä käynyt työstä ja samalla siinä ohessa on käynyt selväksi, että tämä työ on aika kivaa.  Kuten jo itselleni pitämässäni kehityskeskustelussa totesin, niin luonto jaksaa edelleen kiinnostaa kuten on aina kiinnostanut. Tästä syystä ajattelinkin pistää homman raameihin ja näytin tovi sitten päivänvaloa luontohyvinvointiin keskittyvälle yritykselle. Suunnitelmat on tehty, laskelmat on tehty, siispä tuumasta toimeen. Nyt sitten etsin ensimmäistä oksaa, jolle kiivetä tähystämään, että miten tästä jatketaan eteenpäin. Päässä risteilee paljon ideoita ja ajatuksia. Tiedossa on tulevaisuudessa paljon uutta. Onneksi on monta reittiä, joista voi valita. Nyt on ensin saatu homma liikkeelle.

 

 

Puuttuu siis vielä loppuun saakka hiotut tuotteet, mutta eipä puutu kauaa. Kaikilla lienee lupa käynnistää toimintaa ennen kuin painaa kaasua ja toimii. Olen kuullut, että eräänkin kuuluisan pohjanmaalaisen firman tuotteet ovat edelleen tynnyreissä kypsymässä, vaikka yritys aloitti hommat jo neljä vuotta sitten. Kuulemma sitä pienillä tuotekokeiluillakin voi päästä alkuun ja joskus näköjään jopa pitkälle. Minulla on siis aikaa; hyvää on lupa odottaa. Suomalaisia syytetään usein siitä, että oman autotallin nurkassa piilossa luomme salaa hiljaa tulevaisuuden tuotetta, jota kukaan ei niiden valmistuttua tarvitse, sen sijaan että pienillä kokeiluilla ja testailuilla katsoisimme, miten tuote vetää ja kehittäisimme sitä tarpeen mukaan. Veneenveistäjän verstas on valloittanut autotallimme, joten sinne en pääse vaan täytyy jäädä ulkosalle kehittelemään ja kokeilemaan.

Joku voisi sanoa, että mahtaako puuttua myös asiakkaat. Ennakoin tämän kommentin ja kerronkin, että otin Jari Parantaisen Sissimarkkinointi -kirjan toiseen takataskuun ja annan Jarin neuvoa matkalla. Joku on joskus vähän epäillyt myyntitaitojani, suomalaisen kun on niin vaikea markkinoida itseään. Mitäpä minä. Mutta jospa kuitenkin. Alhainen lähtötasohan tarkoittaa vain sitä, että kehityskaaresta on mahdollista tehdä hyvä jo pienillä parannuksilla. Opetellaan siis sekin taito.

Mutta palataanpa takaisin yrittämiseen. Tuohon kirosanaan, josta haaveillaan ja jota pelätään. Johon kannustetaan ja josta varoitellaan. Kuin pieni paholainen olkapäällä huutelisi, että hah, yksinäistä on. Taitaa nälkä tulla. Siinähän olet 24/7, et vapaapäivää näe. Noinkohan toimii, mahtaako onnistua? Sullahan on ihan väärä koulutuskin. Vääränlainen luonne. Väärä sukupuoli. Väärä asenne. Väärä hetki. Eilen ois ollut hyvä hetki tai viisi vuotta sitten. Kattele nyt vielä hetki ja koeta ensi vuonna, mutta älä vaan just nyt. Omituinen tämä maailma. Tuntuisi jotenkin luontevammalta, että suhtautuisimme positiivisesti ja kannustavasti. Ja millä ihmeen oikeudella kukaan siinä olkapäällä huutelee?

Niin, ja miksi minä olen tähän järjettömyyteen ryhtynyt?

Kaikkihan lähtee tietenkin omista arvoista. Tärkein arvo itselleni on mahdollisuus seurata omia polkuja sekä aidosti innostua ja lähteä mukaan uusiin juttuihin. Jos tämä mahdollisuus viedään minulta niin ahdistun, tukehdun ja turhaudun. Tuntuu kuin kädet ja jalat olisi sidottu ja lupa olisi vain nyökytellä myöntävästi ulkopuolelta asetettujen rajojen sisässä. Ei onnistu. En ole koskaan jaksanut tehdä kovin pitkään työtä, jossa tunne tai sisäinen motivaatio ei ole mukana tai minulla ei ole sananvaltaa tehtäviini.

 

Olen iloisena itä-suomalaisena aina halunnut mennä ja tehdä ja olen kyllä myös mennyt ja tehnyt. Kaikissa tekemisissäni olen aina pitänyt huolen, että mukana on säilynyt seikkailunhalu, kokeilunhalu sekä uskallus lähteä uuteen. Työpaikat ovat vaihtuneet, samoin elämäntilanteet. Takataskusta on aikojen saatosta löytynyt niin merimiespassi kuin tavallinenkin passi, on sieltä välillä löytynyt myös kellokortti ja varusmieskortti. Tuuliviiriksikin on sanottu ja heiluttu on tuulien mukaan, myönnetään. Viime viikollakin puhalsivat lämpimät tuulet, sillä lähdin y-tunnus mukanani pakomatkalle ihan tavallisen passin kanssa. Yleensä kai paetaan vasta sitten, kun on tehnyt konkurssin, mutta minä päätin hoitaa senkin pois alta heti. Tällä kertaa pakenin tosin vain räntäsadetta. Tulipahan samalla hoidettua yrittäjän lomakin, jos vaikka kävisi niin, että sen järjestäminen myöhemmin ei onnistu.

Keula on siis saatava aika ajoin kääntää kohti uusia tuulia. Viis siitä, tyrskyääkö vai onko tyyntä, pääasia minulle on, että menen eteenpäin sen sijaan, että jumittaisin paikallani. Usein ihminen jää epähuomiossa pyörimään tuttuihin kuvioihin tai turvautuu vanhoihin rutiineihin, koska kokee ne turvallisiksi. Samalla kuitenkin saattaa pohtia, että jokin ei ole kohdallaan, että jospa hieman uudistuisi, tekisi toisin, kurkkaisi mitä muut tekevät tai vaikka ajelehtisi hieman ja antaisi tuulen viedä. En halua näiden juttujen jäävän haaveeksi, en halua luontoalan jäävän haaveeksi enkä halua yrittäjyyden jäävän haaveeksi. Tuulta päin siis!

Kuten yrittäjyydestä, niin en minä monista muistakaan aloittamistani töistä, harrastuksista tai matkoista ole ennen aloittamista paljoa tiennyt. Niin kuin monet muutkin, olen minäkin hypännyt liikkuvaan junaan ja oppinut matkalla. Tänä päivänä osaan niistä vähäsen ja se riittää. Valinnat on tehty aina sen hetkisen fiiliksen ja tilanteen mukaan. Nyt fiilis on se, että luontohyvinvoinnilla edetään. Yrittäjäkurssi käyty, elämän oppia kerätty. Jos kaikki ei alussa mene aivan putkeen, niin voin kysyjille vain todeta, että yrityksellä menee odotusten mukaisesti. Eihän aloittavalle yrittäjälle kukaan ehdottanutkaan, että yrittäjänä voisi noin vaan onnistua.

 

 

Ei elämässä koskaan tiedä, millaista on hypätä tuntemattomaan, ennen kuin hyppää. Jos joskus aikoinaan olisin tiennyt, mitä tuleman piti lähtiessäni ensimmäistä kertaa ulkomaalaiselle kauppalaivalle perämieheksi kolmen kuukauden pestiä hoitamaan, olisi saattanut jäädä menemättä. Olisin sitten aina miettinyt, miksi en lähtenyt. Nyt mietin vain, että siitäkin selvittiin hienosti ja lähdettiin vielä monta kertaa uudestaan. Hii-o-hoi.

Paras mennä vaan eteenpäin nauraen tai välillä vaikka vähän kieli poskella ja katsoa, mitä tästä tulee. Maalaisjärkeä käyttäen, neuvoa kysyen ja uuden oppimisesta iloiten pääsee varmasi eteenpäin. Onneksi kotioloista löytyy sopivan positiiviset haastajat, jotka jaksavat tsempata eteenpäin! Ei siis kannata pelätä uuden aloittamista, vaan uuteen voi kääntyä nopeallakin aikataululla. Jos sitä sitten eksyy niin sitten eksyy, onpahan tullut lähdettyä, kyllä kotiin aina löytää.

Minulle oman polun valitseminen on nimittäin se maailman paras juttu!

 

Jaa tämä: