Se tunne, kun harmaus ja räntäsade vaihtuvat väreihin ja auringonpaisteeseen; aamulla mietit, mitkä shortsit laitat lapsille sen sijaan, että pukisit kaiken, mitä eteisestä löytyy; kävelet valmiiseen, herkkuja notkuvaan aamupalapöytään katselemaan auringonnousua ja viikon viihdyttäjäksi riittää vesi ja Bamse-nalle.
Olimme viime viikonloppuna Veneenveistäjän kanssa uuden edessä. Lähtö Teneriffalle oli tiistaina ja odotuksemme kohdistuivat oikeastaan vain norovirukseen, joka kuulemma oli ehkä tulossa kylään. Tuon jännittävän odotuksen varjossa kasasimme illalla matkatavaroita, jotka lopulta täyttivät matkalaukun yhden nurkan. Missä kaikki tavarat?
Olen aina rakastanut lähtemistä. Lähteminen on aina seikkailu, matka johonkin uuteen ilman tietoa siitä, mitä matkan varrella eteen tulee. Tästä syystä suunnittelen erilaisia matkoja, retkiä ja pieniä päiväreissuja lähes koko ajan riippumatta siitä, toteutuvatko ne. Suuret seikkailut ovat kuitenkin olleet tauolla lasten syntymän jälkeen. Tai itseasiassa ne pistettiin tauolle sen jälkeen, kun minä ja yksivuotias Vikkelä koimme Thaimaan pienellä, yksinäisellä saarella kunnon trooppisen vatsataudin minkälie varaanien seassa patikoidessamme. Sen jälkeen olen hieman himmannut ja todennut, että lasten kanssa matka on seikkailu, vaikka olisimme vain siinä hotellin uima-altaalla ja tutkisimme kaakelien raossa möngertäviä muurahaisia.
Teneriffan hotellista tiesimme sen, että siellä on kivat altaat ja kivat leikkipaikat. Säästä tiesimme sen, että lämmintä todennäköisesti on, mutta huonon tuurin sattuessa voi sataa ja olla viileämpääkin. Olin kuullut, että yksi altaista oli lämmitetty ja otin tämän tiedon iloisena vastaan. Välttyisimme siis huonon viikon sattuessa hypotermialta, koska uitava on kuitenkin. Soitin varmuuden vuoksi matkatoimistoon pyytäen poistamaan matkastamme myös parvekeseikkailun ja toivoin huonetta alimmasta kerroksesta, mieluiten siis maan tasalta. Olen iloinen, että tämä toive toteutui, sillä terassin käytössäkin on ollut opeteltavaa (sori vaan naapurit).
Töiden, muuton ja monen muun syyn vuoksi edellisestä kunnon lomareissusta ulkomaille oli vierähtänyt kaksi vuotta. Kotimaan matkailua sen sijaan on riittänyt. Minä ja Veneenveistäjä matkustamme vähin tavaroin ja pieni reppu riittää meille. Lasten kanssa matkustaessamme matkatavaran määrä (tai paino) on jostain syystä kasvanut. Edellisellä reissulla meillä oli mukana lähinnä uikkarit ja 40 kiloa pilttiä vaippoihin pakattuna. Kun meillä nyt siis laukussa oli pakattuna vain uikkarit, niin jouduimme miettimään, mitä ihmettä otamme mukaan? Onko todellakin niin, että myös me Veneenveistäjän kanssa voimme ottaa varavaatteita ja vaikkapa kirjan tai pari?
Vietimme kivan kahdenkeskisen illan lasten mentyä nukkumaan ja kävimme keskustelua: ”jos sinä otat tuon, niin minä varmaan voin ottaa vielä tämän?”, kunnes oli aika laittaa laukut kiinni. Sen jälkeen leikimme tuon leikin uudelleen takaperin ja kyselimme toisiltamme: ”jos minä jätän tämän pois, niin jätätkö sinä tämän?”, kunnes laukut mahtuivat kiinni. Mitäpä sitä muuta tekisi lähtöä edeltävänä iltana puoliltaöin. Tai voisihan sitä vaikka asentaa tulostimen, jotta seuraavan päivän reissulle saisi tulostettua matkaliput.
Stressaan joskus asioista turhankin paljon; matkalle lähtöä en sitten stressaa ollenkaan, vaikka välillä olisi syytä. Meillä ei tällä kertaa ollut matkalippuja, koska ei ollut tulostinta. Tai siis oli tulostin, mutta olin viivyttänyt viimeiseen saakka sen asennusta. Sillä tiedättehän, että se pieni musta laite alkaa elämään omaa elämäänsä heti virtanapin painamisen jälkeen. Asennusvaiheessa saa vaan kuulostella, onko tulostimen sisällä kenties sisäinen pieni tuhooja vai tekeekö se oikeasti jotain järkevää raksuttaessaan koko ajan. Minä pompin kuin pieni jänis asennusohje kädessä matkalaukkujen ja tulostimen välissä ennen kuin tulostin kolmannella asennusyrityksellä antoi meille matkaliput. Perhematkan tavarat olivat siis kasassa.
Noro päätti onneksi viihdyttää muita perheitä, joten onnistuimme livahtamaan kotoa Teneriffalle. Kolmen päivän aikana olemme todenneet, että ne uikkarit olisivat ehkä riittäneet. Keksimme pakata laukkuun Vikkelän räpylät, mutta ne olivat turhat. Räpylät ovat jo ensimmäisen päivän aikana kasvaneet jalkoihin muutenkin. Varavaatteet sen sijaan ovat olleet ihan kivat. On ollut tavallaan sellainen siisti lomafiilis, kun on voinut pukeutua muuhunkin kuin hiekkaan ja pilttiin. Myös lasten varavaatteet olisivat olleet kivat, mutta niistä osan huomaisimme unohtaneemme osan autoon. Oletamme siis, että aurinko paistaa eikä niitä tarvita.
Eilen selvisimme lennolla reilun kuuden tunnin mittaisesta kysymyssessiosta, jolloin vastattiin lähinnä lentokoneaiheisiin tietovisakysymyksiin ja kysymykseen, joko olemme perillä. Jälkimmäiseen tiesin vastauksen valitettavan usein, ensimmäisestä aiheesta olin välillä ulalla. Jossain Madeiran tienoilla Vikkelä yllättäen totesi iloisena, että ”Katso äiti, moottorit ovat pysyneet siivessä kiinni tänne asti”. Totesin, että minäkin olin tästä todella iloinen.
Nyt sitten olemme täällä. Aurinko paistaa ja uskon taas, että luonnossa todella voi olla värejä. Olemme ihmetelleet kukkia ja kaktuksia, aaltoja ja mustaa hiekkaa, taustalla kohoavia kukkuloita ja hassuja hotellin pikkuteillä ajelevia autoja.
Tuntuu ihanalta ajatella, että kesä ei ole enää kaukana Suomessakaan ja palattuamme sen on taas viikon lähempänä. Edessä on loma, jota ei ole suunniteltu mitenkään eikä mihinkään ole kiire. Tällä hetkellä näyttää hyvältä!
On se vaan jännä, miten lukuisten reissujen jälkeen silti aina pohtii, mitä ottaa mukaan. Tiedän, että passi ja liput on hyvä olla mukana kuten myös nippu mukavia vaatteita, kamera ja matkaeväät. Kaiken muun saa tarvittaessa hankittua kyllä periltäkin. Se tärkein, mikä kannattaa kyllä jo kotoa ottaa mukaan, on hyvä reissumieli. Kun se on alusta saakka mukana, niin varmemmin myös loma onnistuu!