Luulin hemmottelevani perhettä varaamalla meille kerrankin perinteisen pakettimatkan Teneriffalle kaikilla herkuilla. Pienen lähtösäädön jälkeen saavuimme perille. Taitaa kuitenkin olla niin, että patikointi ja paikkoihin tutustumisen vietti on tarttunut jo lapsiinkin ja niinpä jo heti ensimmäisenä loma-aamuna automaattisesti marssimme hotellialueelta ulos tutustumaan lähialueeseen. Saattoi tosin olla, että tähän osin vaikutti myös alkuloma kova tuuli, jonka ansiosta pidempi uiminen alkoi muuttua paleluksi mittarin hellelukemista huolimatta. Viikon aikana ehdimme tutkia Los Gigantesin mustahiekkaiset lähirannat ja ihastella rannalle lyöviä aaltoja. Tutuiksi tulivat myös rantakadut ja venesatama, joissa kiertely edellytti melkoisten mäkien kiipeämistä ylös ja alas, sillä korkeuserot kaupungissa olivat suuret. Mieli teki kuitenkin myös sisämaahan ja luontoon.

Lomalla emme halua istua lasten kanssa autossa. Monet houkuttelevat paikat ja retket edellyttävät usein jopa tuntien istumista ja kestävät koko päivän, mikä on pienille lapsille rankkaa. Tästä syystä jätämmekin ne usein väliin ja koetamme pitää huolen, että matkalla on jokaiselle jotakin. Sopivasti siis retkeilyä ja tutkimusmatkailua mutta toisaalta myös päivittäin vapaata leikkiä ilman etenemistä mihinkään. Auton vuokraus kyllä houkuttelee, mutta tällä matkalla meille riitti taksi ja omat jalat. Pojat täyttävät keväällä jo 3- ja 5-vuotta ja heihin tarttui varmaan ilo aurinkoisesta säästä ja kevyestä vaatetuksesta kun molemmat jaksoivat kävellä (eli siis juosta) useita kilometrejä päivässä, meidän ihmetykseksi jopa ylämäkeä.

 

 

Katsellessamme karttaa, Masca vaikutti olevan sopivan ajomatkan päässä. Viimeisenä lomapäivänä istuimme taksiin ja annoimme väsyneiden jalkojemme levätä. Suuntasimme taksilla Mascan kylään, joka sijaitsee saaren luoteisosassa vuoren rinteessä. Lähdettäessä matkaan Los Gigantesista matka Mascaan kulkee tuhannen metrin korkeudessa sijaitsevan Santiago del Teiden kautta. Tie sinne on mutkaista vuoren rinteellä kiemurtelevaa serpentiinitietä. Korvat menivät lukkoon ylöspäin kivutessamme ja sydän sykkyrällä katselin auton ikkunasta merenrannan loittonevan ja tien kiemurtelevan koko ajan korkeammalle. Taisinpa puristaa hieman Vikkelän kättäkin, sillä nousu ylöspäin kapealla tiellä hieman jännitti. Luulen, että korkeanpaikankammoisen kannattaisi kahteen kertaan miettiä retken tekemistä, sillä useammankin tiukan kurvin kohdalla tie tuntuu kulkevan aivan jyrkänteen reunalla vain pienten betonipalkkien reunustaessa tietä.

Matka Santiago del Teideen kesti kokeneen taksikuskin ajamana noin 20 minuuttia. Tästä Mascaan on matkaa vain viisi kilometriä, mutta se tottavie tuntuu pidemmältä, kun auto yhtäkkiä kääntyykin serpentiinitiellä alamäkeen. Matkalla autot odottelevat mutkissa vastaantulijoita, sillä ohittaminen on välillä haastavaa. Juuri kun huomaa taksin selvinneen yhdestä mutkasta, seuraavan mutkan takaa tuleekin esiin turistibussi. Huh, miltähän maisemat ja vuoren jyrkänne mahtavatkaan näyttää korkealta bussin ikkunoista katsottuna? Auton kyydissä betonireunukset sentään näkee ja ne ehkä antavat henkistä turvaa, linja-autosta katsottuna ne ovat kuin pieniä legopalikoita.

 

 

Santiago del Teidestä matka-aika Mascaan on noin 15 minuuttia, mikäli matkan taittaa yhtäjaksoisesti. Menomatkaan (ja ehkä myös paluumatkaan) kannattaa kuitenkin varata enemmän aikaa, sillä tien varrella on muutamia huikean hienoja paikkoja, joihin voi pysähtyä ihailemaan maisemia. Näihin paikkoihin on onneksi tehty muutamia parkkipaikkoja, joihin auton voi pysäyttää, muutoin mutkaisen tien varteen pysäköinti olisikin vaikeaa.

Vuorilla tuulee.Totesimme sen pysähtyessämme ehkä kaikkein henkeäsalpaavimmalle pysäkille, josta alas kylään kiemurtelevan tien näki. Kannattaa siis varata hieman lisävaatetusta. Me emme olleet tajunneet laittaa varapaitoja päälle matkaan lähtiessämme ja niinpä Vikkelä ja Sukkela hieman yllättyivät puhaltavasta tuulesta, joka tempaisi Vikkelän lippiksen ja oli viedä sen mukanaan rinteeseen. Taksikuskin nopea nappaus pelasti tilanteen ja hän saikin sankarin maineen poikien silmissä; tämä olikin ehkä jännittävin hetki pojille, jotka eivät osanneet jännittää korkeita vuoria.

 

 

Me lähdimme matkaan kymmenen aikoihin aamupäivällä ja tuolloin liikenne oli rauhallista. Paluumatkalla iltapäivällä tiellä oli jo melko paljon ruuhkaa ja busseja, mikä teki liikenteestä mielenkiintoista. Tien mutkat ovat jyrkkiä eikä teillä leveyttäkään ole liiaksi. Matkan taittaa kyllä helposti vuokra-autollakin, kun vaan huomioi, että ajonopeudet ovat monin paikoin 25-30 km/h ja vastaantuleva liikenne on otettava mutkissa huomioon.

Alasmeno Mascan laaksoon on huikea maisemaelämys, joka onneksi jatkuu myös saavuttaessa perille noin 600 metrin korkeudessa sijaitsevaan Mascaan. Kukkulat kohoavat joka puolella ja rinnettä reunustavat ihastuttavat pienet talot. On käsittämätöntä, että noin sadan asukkaan kylä on edelleen rauhallinen ja omalaatuinen, eivätkä edes sinne saapuvat turistit ole saaneet sitä muuksi muuttumaan. Vierailijoiden kannattaa kuitenkin huomioida, että Masca on jyrkässä rinteessä ja paikkaan tutustuminen vaatii jyrkän kivikadun kulkemista alas ja takaisin ylös. Täällä lastenrattaat saattaisivat paikka paikoin olla haastavat.

 

 

Mascalaisten kerrotaan uskovan, että vuorilla on harjoitettu noituuksia ja Mascan historiasta kerrotaan olevan olemassa erilaisia legendoja. Niiden paikkaansa pitävyyttä voi miettiä katsellessaan ympäröiviä vuoria, mutta epäilemättä ne olisivat voineet rotkoineen ja vuorenkoloineen tarjota tilaisuuden myös noituuksille. Alaspäin kävellessä tien päässä on pieni aukio, josta on upeat näkymät rotkoon ja koko Mascaan. Aukion reunuksella tuntee olonsa kovin pieneksi katsellessaan ympärilleen.

Paikanpäältä löytyy muutamia ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Masca ei ole päätynyt rahastamaan turisteja, sillä ostamamme kaksi jäätelöä ja kaksi juomaa maksoivat hulppeassa maisemassa nautittuna yhteensä 6 euroa, mitä pitäisin kyllä kohtuullisena paikassa, jonka sanotaan olevan Teneriffan suosituimpia nähtävyyksiä Teiden jälkeen.

 

 

Patikoijan mieleni haikaili Masca -rotkoon, jota pitkin kulkeva patikointireitti johtaa suuresti kehutulle rannalle. Tämä reitti ei kuitenkaan ole pienten lasten kanssa matkustavien kohde, sillä edestakaisen patikoinnin kerrotaan kestävän noin kuusi tuntia; 2-3 tuntia alas ja 3-4 tuntia takaisin ylös Mascaan. Tyydyimme siis ihailemaan maisemia, kävelemään pitkin Mascan pääkatua ja vienosti kurkkimaan paikallista asutusta.

Olimme sopineet taksikuskin kanssa edestakaisesta kyydistä sekä 2-3 tunnin kiertelystä paikan päällä. Etukäteen sovittu hinta tästä retkestä oli 60 euroa, mutta maksoimme kyllä hieman extraa hyvin sujuneesta matkasta. Mietimme kyllä ensin, että otamme paluumatkan taksin vasta Mascasta, mutta halusimme kuitenkin viikon väsymyksen jo painaessa varmistaa, että pääsemme ilman taksin metsästystä tai odottelua takaisin hotellille. Ruuhka tulikin Mascaan iltapäivällä eikä takseja näkynyt. Kuulimme kuitenkin, että taksin saa tilattua Mascan pääkadulta ja meidänkin kuskimme järjesti taksia sitä tarvitseville.

 

 

Paluumatkalla pojat nukahtivat ja pyysimme taksikuskia tekemään pienen kierroksen myös Santiago del Teidessä. Paikka on rauhallinen, ehkä jopa hieman unelias, eikä siellä paljoakaan näy turismi. Uskon, että omalla autolla kuljettaessa olisimme pysähtyneet tänne hieman pidemmäksi aikaa vaikka pienelle kävelylle. Nyt jatkoimme nukkuvien poikien kanssa matkaa kierroksen jälkeen nauttien maisemista ja ihaillen myös Teideä, joka paluumatkalla näkyi oikein hyvin.

Kokemuksemme Teneriffasta muuttui tämän vuoristokiertelyn jälkeen täysin toisenlaiseksi. Olin täynnä virtaa saapuessamme hotelliin ja todella iloinen, että olimme reissun tehneet. Toki lasten kanssa saa tällaisella matkalla olla tarkkana ja huolehtia koko ajan, että he pysyvät poissa jyrkistä paikoista niin matkan varrella olevissa näköalapaikoissa kuin perillä kaduillakin. Reunukset eivät kaikkialla ole korkeita ja pienet ovat hyviä kiipeämään. Muutoin retki Mascaan sopii hyvin myös perheen pienemmille.

Vaikka on matkaillessaan nähdyt ennenkin upeita paikkoja, on jokaisella erikoisella kohteella kuitenkin oma, erityinen tapansa sykähdyttää. Niin myös Mascalla. En nimittäin muista olleeni missään vastaavassa paikassa aikaisemmin ja uskon, että muistikuvissani säilyy sekä näkymät että tunne, jonka koin matkalla Mascaan. Niin täysin toisenlainen maailma, niin toisenlainen Teneriffa ja tämän retken ansiosta niin toisenlainen matkakokemus!

 

Jaa tämä: