En tiedä mistä innostus alkoi. Yhtäkkiä vaan huomasimme Veneenveistäjän kanssa rakentaneemme pihallemme tee-se-itse-droneradan ja aloittaneet lennättää dronea. Koetimme saada pienen kärpäsen äänellä surisevan dronen kiertämään radan ilman törmäyksiä ja harhalentoja. Onnistuimme ja epäonnistuimme. Hommasta meidän kanssa lähes yhtä innostunut oli naapurin kissa, joka ilmestyi aina paikalle käynnistäessämme kopterin.
Aika ajoin haimme pienen Hubsan -merkkisen dronen kukkapuskasta, liiterin katolta tai läheisestä ojasta sen harhaannuttua radalta. Pelastimme sen valot vilkkuen selältään nurmikolta kuin pienen kellahtaneen koppakuoriaisen. Ja taisimmepa siinä ohessa joskus leikata potkureilla pensasaitaakin vähän lyhyemmäksi. Sinnikkäästi pörisijä aina haettiin takaisin radan alkuun ja aloitettiin uudestaan.
Voi sitä riemua, kun rata oli ensimmäisen kerran lennetty kunnialla läpi. Onnistumisen ilo oli verrattavissa siihen lapsuuden riemuun, jolloin Nintendo-pelissä Supermario pääsi jonkin tason loppuun tai siihen tajunnan räjäyttävään iloon, kun se kodin luotettava -merkkinen perusruohonleikkuri kesän alun kiskomisen jälkeen lähtee vihdoin käyntiin. Tarvitaan niin hikeä kuin sinnikkyyttä, sillä onnistuminen vaatii työtä ja hommaan paneutumista.
Kun tovi sitten mummolareissullamme kävin kuvaamassa, totesin, että harrastuksessa on tultu jo pitkän matkaa eteenpäin. Pikkukopterit auttoivat alkuun ja antoivat omassa pihapiirissä tuntumaa lentämiseen, sillä niitä on ohjattava koko ajan toisin kuin kuvauskoptereita, jotka voi jättää tarvittaessa hetkeksi paikoilleen ilmaan leijumaan.
Nykyään meillä majailee neljä dronea ja edelleen kaksi innokasta lennättäjää. Lennättäminen on siirretty yritystoiminnan alle ja siihen on luonnosteltu Trafin ohjeistuksen mukainen Miehittämättömän ilmailun toimintakäsikirja. Lisäksi lennättämiseen on hankittu vakuutukset ja kouluttautumisesta huolehditaan. Ilma-aluksen käytöstä on ilmoitettu Trafille. Ilmoitamme myös lennätykset etukäteen Droneinfo -sovelluksen kautta ja kirjaamme lentotunnit. Kun omalta pihalta matalista korkeuksista lähtee isomman ja vauhdikkaamman kuvauskopterin kanssa ihmisten ilmoille, on vastuullista huolehtia myös siitä, että tuntee lainsäädännön ja on arvioinut riskit ja huolehtinut riittävästä turvallisuudesta. Välillä kuulee tarinoita kotipihoihin pudonneista tuntemattomista koptereista, joita kukaan ei ole tullut noutamaan. Voi vain pohtia, mitä olisi tapahtunut, jos tuo drone olisi pudotessaan osunut johonkin.
Parin pikkuruisen Hubsanin lisäksi meillä on käytössä Yuneec Typhoon H, joka hankittiin pitkän pohdinnan jälkeen. Mietimme, päädymmekö DJI vai Yuneec -merkkiin ja lopulta erillinen ohjain ja muutoinkin laadukas Yuneecin laite vei voiton markkinoiden johtajasta DJI:stä ja hyvä niin; olemme olleet siihen tosi tyytyväisiä, sillä se on vakaa ja hiljainen lennättää ja sen kuusi potkuria tuo mukavan lisävarmuuden. Onpa huoltokin riittävän lähellä, jos sellaista tarvitaan.
Yuneec kulkee hyvin mukana ollessamme liikkeellä autolla tai vain kuvausta varten. Retkeiltäessä koko perheen kokoonpanolla alkaa iso kopteri olla hieman liikaa, sillä pari muutakin juttua olisi mukaan otettava. Totesimme taannoin, että olisi kuitenkin kiva kuvata myös retkillä ja tarpeeseemme vastasikin tänä keväänä DJI:n tammikuussa 2018 markkinoille tuoma DJI Mavic Air, joka mahtuu mainiosti retkireppuun ja onkin siitä syystä saanut meillä nimityksen retkidrone. Se kulkee kameran ohella nykyään lähes kaikkialle mukana ja on siten otettavissa käyttöön heti, kun jotain kivaa kuvattavaa tulee eteen. Olen ollut tosi yllättynyt kuvien laadusta ja dronen käytettävyydestä sen pienestä koosta huolimatta. Lennättäminen on onnistunut hyvin myös hieman tuulisessa säällä ja drone on nopea kasata ja laittaa lentokuntoon.
Edelleenkin pikkudronet lentävät viikottain ja välillä jopa ympäri kieppuen. En vielä suostu myöntämään, että droneilu on lähtenyt lapasesta vaan kutsun sitä mieluummin innostuksen jatkumiseksi. Harkinnassa on nimittäin jo tovin ollut FPV-setin hankkiminen ja harjoittelu niillä, mutta vielä tovi mennään nykyisellä kalustolla. FPV-laitteet edellyttäisivät sopivan turvallista paikkaa tai rataa, jossa lennättää ja harjoitella, eikä sellaista toistaiseksi ole tiedossa. Lisäksi se työllistäisi meidät molemmat, sillä homma vaatii tähystäjän. Nopeudet kasvavat ja siten myös turvallisuus on varmistettava. Mutta haaveillaan siitä, samoin kuin muistakin mielessä olevista dronetoiminnoista; annetaan mietintämyssyn vielä tovi tehdä töitä ja palataan asiaan pienen pohdinnan jälkeen.
Naapurin kissa totesi tovi sitten, että tää on jo niin nähty eikä enää hetkeen ole jaksanut touhujamme katsella. Jos sinua kuitenkin kiinnostaa vilkaista, mitä kuvattavaa matkan varrelta löytyy niin kuvia tulee Instagramiin tunnuksella @Lennokkaat ja satunnaisesti myös tämän blogin tunnuksella @kannonnokkaan.
Odotan innolla, että pääsemme kesällä katsomaan, miltä kesäinen Suomi ja sen saaristo näyttävät ylhäältä päin!