Helle ei hellittänyt loman jälkipuoliskollakaan. Sen sijaan se muuttui vain hikisemmäksi. Hikoilimme ja etsimme kaikkialta paikkaa, jossa uida. En ole moneen vuoteen uinut niin paljon kuin tänä kesänä, mikä saattoi johtua siitä, että merivesi ulkosaaristossa oli jopa 25 astetta.
Yxskäristä ajelimme aamulla Högsåraan uimaan ampiaisten sekaan ja käväisimme paahtavassa helteessä hikisen kävelymatkan päässä suositussa kahvilassa toteamassa, että jono oli pidempi kuin loppulomamme ja palasimme tyhjin käsin takaisin. Hiki virtasi ja odotimme vain pääsyä uimaan. Tässä vaiheessa lomaa sinilevä kiusasi tosissaan emmekä koskaan voineet tietää, mikä seuraavan sataman tilanne on.
Helsingholmissa pääsimme uimaan, vaikka hieman epäilyttävältä vesi näyttikin. Onneksi saaren päässä olevalla hauskalla kivikkorannalla vesi oli kirkasta. Jollain muullakin kuin meillä oli ollut hiki, joten saunavuorot olivat todella kortilla ja meille tarjottiin vuoroa kello yksi yöllä, mikä lapsiperheelle oli jokseenkin hankala aika. Kolme päivää ilman kunnon pesumahdollisuutta sinetöi päätöksemme palata takaisin Kasnäsin komeaan saunaan ja ihanalle uimarannalle, joka lienee ollut kesän suosikki.
Täytimme Kasnäsissä tankit ja jääkaapin, joka muuten hikoili sekin ja sulatti eräänä päivänä itse itsensä makuutilan lattialle. Onneksi silläkin riitti lopulta reissumieltä ja jäitä hattuun laittaen se päätti kuitenkin jaksaa kuuman kesän loppuun ja piti ruuat kylminä.
Matka jatkui kohti pieniä saaristopaikkoja, joita olimme kovasti odottaneet. Kråkskär oli aivan uusi tuttavuus, mutta tällä kertaa levä pilasi uimisemme ja tyydyimme kallioita kierrellessämme uittamaan varpaita rantakiviltä. Rantakäärmeet luikertelivat poluilla ja heinäsirkat sirittivät korvia huumaavasti. Mutta voi, se vanha pihapiiri, ne komeat kalliot ja kaunis auringonlasku. Kyllä me tulemme takaisin.
Brännskär kutsui kylään uudelleen kersimme luontopolun toisen puoliskon, jolle viime vuonna emme ehtineet. Upea maisema antoi puitteet evästauolle ja totesimme, että saaren lämmin tunnelma oli tallella, kala edelleen hyvää ja saunamaisemat kohdillaan.
Vuosien saatossa olemme käyneet Österskärissä useasti. Jokin siinä paikassa vetoaa, liekö se pitäjien ystävällisyys, vanhan kylän vielä käsinkosketeltava tunnelma vai hauska venevajaan rakennettu sauna. Surullista on, että paikka on joka vuosi hiljentynyt ja pelkään, että jokin vuosi sitä ei enää löydy satamakirjan satamien joukosta. Meidät laiturista todennäköisesti löytää vielä vuosienkin päästä.
Jungfruskär on yksi saariston erikoisuus, johon palaamme yhä uudelleen. Edellisellä visiitillämme karjalauma saartoi meidät ja ajoi Veneenveistäjän ja Vikkelän vauhdilla pois aitauksesta. Tällä kertaa kuulimme lauman ja löysimme niiden poluille jättämät johtolangat, näköhavaintoa ei saatu. Olimme haltioissamme, sillä matala uimaranta oli puhdas ja vietimmekin siinä sitten suurimman osan ajasta. Koetimme tarkistaa punkkeja monesti päivässä, mutta silti ne veivät voiton. Napsimme punkkeja niin pojista kuin meistäkin useamman kappaleen ja hätistelimme iholta toisen mokoman. Kesän saldo on 12 irtirevittyä kiusankappaletta ja lukuisia juoksentelevia yksilöitä. Kyllä niitä sitten tänäkin kesänä vaan oli.
Österskärin ja Jungfruskärin saaristotunnelmat olivat jotain, jota jäin kaipaamaan heti käännettyämme keulan kohti kotia. Jotain niissä on, jotain erilaista, jotain hiljaista muistoa vanhoista kalastaja-ajoista. Sinne se saaristo sitten jäi.
Loppumatkan huippuhetket vietettiin Mossalassa, jonka löysimme viime vuonna. Päädyin ensimmäisen kerran kokeilemaan sup-lautaa ja tunnin kokeilu venähtikin neljäksi tunniksi Vikkelänkin innostuttua touhusta oikein todella. Olemme haaveilleet veneen mukana kulkevasta kumiveneestä mutta meinasimmekin vaihtaa sen lennosta sup-lautaan. Katsotaan nyt, mitä kaikkean ensi vuonna mukana kulkee.
Parattulan Peterzenillä ihastelimme viimeisen tyynen ja lämpimän illan. Tiesimme, että seuraava päivä toisi kotiinpaluun. Oli ollut niin mieletön matka, että ei voinut käsittää sen päättyvän. Kaipuu saaristoon oli niin kova, että 11 kuukauden odottaminen tuntui ylivoimaiselta.
Emme kuitenkaan jääneet kotiin vaan pesimme pyykit ja suuntasimme Itä-Suomeen mummolaan viettäen siellä viikon komeassa säässä. Kukaan ei kuitenkaan ollut muistanut kertoa, että kuukauden hikoilun ja upean loman jälkeen iskee väsymys. Kukaan ei myöskään ollut muistuttanut, että arki alkaa vauhdilla ja kaipuu uudelle reissulle ei hellitä.
Kaikeksi onneksi eräopintojemme opettajat olivat tienneet kaipuuni ja palasimme saaristoon viime viikolla pyörien päällä. Neljä upeaa päivää poljimme saaristossa ihaillen sen maisemia uudelta kantilta, takapuoli ja reidet kivistäen mutta onnellisena jälleennäkemisestä. Kerroin ensimmäisellä iltanuotiolla saaristotarinan, jonka aikana elin uudelleen kesän saaristotunnelmaa. Ei se saaristossa kiertely sittenkään taida jäädä tauolle; se vain siirtyy talveksi tarinoihin!
