”Äiti, minulla on pattitilanne. Itikat on syöneet minut jaloista ja mulla on patteja, jotka kutittaa.”, sanoi Sukkela eräässä saaressa. Totta tosiaan, siinä on ainekset pattitilanteeseen, totesin. Vikkelällä oli joku muu pattitilanne ja koetimme sitten Veneenveistäjän kanssa luovia eteenpäin näiden pattien kanssa parista omasta patista puhumattakaan. Onneksi olimme harjoitelleet ja onneksi patit olivat pieniä.

Kaksi viikkoa sitten, kun oli aika lähteä kuukaudeksi veneelle, minulla oli miljoona asiaa työlistalla. Vaihdoin maanantaina aamulla kirjaston kirjat, vaihdoin omaa ja yritykseni pankkia, vaihdoin vaatteet ja meinasin siinä sivussa vaihtaa vielä yritykseni nimeäkin. Veneenveistäjä oli pakannut auton ja istui lasten kanssa kiltisti terassilla todeten puolen päivän tienoilla, että nyt saattaisi jo riittää. Hän ei onneksi päätynyt vaihtamaan mitään, ainakaan emäntää tai retkiseuruetta.

 

 

Lähdimme Raumalta liikkeelle tavaraa ja ruokaa täyteen ladatun veneen kanssa. En ollut tuolloin uskoa säätiedotusta, joka lupasi kymmenen täydellistä kesäpäivää. Innoissammme veneilimme kevyessä kesäaallokossa suuntana saaristo, suunnittelematon kuukausi ja vain ruokailujen ja päiväunien rytmittämä reissu. Toiveita oli, mutta odotukset ja tavoitteet oli karsittu minimiin.

Alkumatkasta järjestelin vaatteita hyllyille. Viime kesänä unohdin ottaa mukaani toppatakin ja palelin koko kesän. Nyt huomasin varmuuden vuoksi tuoneeni veneeseen joka varustelukeikalla jonkin takin; minulla oli niitä mukana nyt viisi. Ei muuten palella tänä kesänä.

 

 

Nyt reissua on takana tasan kaksi viikkoa. Sain tämän tekstin aamulla luonnosteltua Kasnäsin vierasvenesatamassa, joka valikoitui huoltosatamaksi pyykkipussin pursutessa jo kolmannen kerran tällä reissulla. Muutenkin miehistö oli tankkauksen ja huollon tarpeessa.

Aloitimme reissumme suuntaamalla Raumalta kohti etelää Kustavin Lootholmaan. Kun vihdoin uskoimme säätiedotusta ja tuuletonta säätä, lähdimme kiertämään Ahvenanmaata. Enklingestä löysin saariston hiljaisuuden ja pojat opettelivat soutamaan, Bomarsundissa iski helle, Getan kallioilla kiersimme maisemista nauttien ja Eckerön hiekkarannoilla pojat uivat minkä ehtivät.

Ihmettelin Eckerössä koko päivän, miksi silmiä kutittaa ja luulin saaneeni niihin aurinkorasvaa. Kadotin siellä myös avainnippuni, jossa oli veneen avaimen lisäksi kodin ja autojen avaimet (mitä ihmettä ne sitten veneellä tekivätkään).

 

 

Kobba Klintar lumosi tullessamme, mutta vasta illan hiljentyessä tulin tietämään, miten upea se on. Saatuamme köydet kiinni, kitaransoittaja aloitti laiturilla soittonsa ja lauloi: ”Sommaren är kort…”, hääseurue juhli laiturilla ja olo oli epätodellinen luodolla keskellä merta, mutta vain kivenheiton päässä mantereesta. Paistoimme lettuja yömyöhäisellä, sillä emme malttaneet mennä nukkumaan. Kun sitten maltoimme, tiesin, että silmissä ei ollut aurinkorasvaa vaan kirkas auringonpaiste oli saanut ne kirvelemään ja tuntui kuin silmissä olisi ollut hiekkaa. Tämä minun pattitilanteeni kestikin sitten neljä päivää, mutta meni onneksi ohi. Muistin taas, miksi ne aurinkolasit ovat mukana.

Uhmasimme kuumuutta Kastelholman linnakkeella, jonne meinasin kadottaa myös Veneenveistäjän avaimet. Makoilimme Rödhamnin kuumilla kallioilla ja ihmettelimme kivitorneja. Totesimme liikkeelle lähtiessämme, että pakopaikkaa helteellä ei tuntunut löytyvän edes mereltä. Jos takkeja oli mukana liikaa, niin mukaan pakkaamani kahdet shortsit olivat ehdottomasti liian vähän.

 

 

En tiedä kuinka paljon pojat juoksevat päivän aikana, mutta tiedän, että paljon. Virtaa on ja sitä tuntuu tulevan koko ajan lisää. Veneessä tunnelma tiivistyy, kun energia pakotetaan pieneen tilaan. Sumua ei merellä ole ollut, mutta pojat ovat muutaman kerran päivässä kuitenkin varmuuden vuoksi testanneet omia sumutorviaan, joten hätää meillä ei ole, jos sumu yllättää. Meidät kyllä kuullaan ja huomataan.

Lähtömme jälkeen olemme yhtä päivää lukuunottamatta kärvistelleet kuumuudessa. Suomalaisia kun olemme, niin menemme tietenkin illalla vielä saunaan. Saaristossa saunominen on tunnelmallista, vaikka joskus tosin käy niin, että päivän hikoiltumme luulemme Veneenveistäjän kanssa pääsevämme illalla rauhallisiin löylyihin, mutta joskus päädymmekin iltavilkkaiden lasten saunasirkuksiin, jotka erikoisiin paikkoihin tai korkeille kallioille rakennetuissa saaristosaunoissa ovat monen muiston arvoisia.

Ruokatäydennyksiä saaristossa joutuu suunnittelemaan, sillä kaikkialla kauppoja ei ole. Vargatassa oli Vikkelän onnenpäivä ja hän pääsi hakemaan muonaa Veneenveistäjän kanssa pyöräkärryllä. Metsäpalovaroitus ja rutikuiva maasto ovat estäneet ruuan laiton tulella ja on ollut outoa kokata veneessä. Onneksi on olemassa uudet perunat ja saariston savustetut kalat, jotka valmistuvat nopeasti.

 

 

Saariston upeilla kallioilla olen huomannut, että meri-ilma, horisontin tuijottelu sekä veden äärellä luonnon keskellä vietetty aika ovat alkaneet tehdä tehtävänsä ja mieli on rauhoittunut arjen tohinasta. Mietinkin tovi sitten kallioiden innoittamana pitkäaikaista suhdettani. Kyllä tällä saaristolla ja merellä voimaa on.

Jälkimmäisen viikon olemme matkanneet kohti itää päättäen pysytellä ulkosaaristossa ja toivoen hieman viileyttä. Valitettavasti seuranamme on lasten uinti-ilon pilaava sinilevä. Kökar oli kuuma kuin pätsi eikä luontopolku maistunut pojille, teimme retkilounaan jo 200 metrin kävelyn jälkeen ja palasimme leikkipaikalle. Sovimme, että tänään tämä hyvä näin. Jatkoimme tupaten täyteen Jurmoon, jossa yhteislaulu raikui ja rantaan oli tehty lasten leikkitalo. Annoimme pojille kaksi leikkipäivää ja katselimme Jurmon laiturin tapahtumia. Tällaista on olla vaan.

Olen vuoden odottanut pääseväni Björkön saarelle, kiertämään korkeilla kallioilla saaren sisäjärven ympäri ja nauttimaan upeasta ympäristöstä. Tämä toteutui ja olin ihan haltioissani. Myös pojat olivat innoissaan päästessään jännittäville kallioille kiipeilemään ja sisäjärven lämpimään veteen uimaan. Totesimme, että oli hyvä päätös pitää pari leikkipäivää Jurmossa, nyt kaikki jaksavat taas retkeillä.

 

 

Aspöstä löytyi pojille leikkikavereitä ja kaikille saaristosaunan löylyt. Veneenveistäjäkin saa lopulta oman pattitilanteensa ja kamppailee reistailevan vesipumpun kanssa. Säännöstelemme hetken vettä, mutta selviämme ja lopulta vetta alkaa tulla. Sitä tulee myös taivaalta ja Aspössä jyrähtää. Saamme sateen ja illalla paukkuu ensimmäinen ukkonen. Yöllä herään toiseen hurjaan paukkeeseen ja taivas tuntuu tulevan niskaan. Ilma raikastuu vain palatakseen helteiseksi päivän päästä ja Borstössä hikoilemme jälleen. Hullun ihana kesähelle!

Aamun luontopolulta saimme mukamme myös ensimmäisen salamatkustajan, joka löytyi Kasnäsin saunassa Sukkelan takatukan joukosta. Olemmekin jo ihmetelleet, mitä punkeille on tapahtunut, sillä tämä on ensimmäinen. Samana iltana Sukkela joutui uuteen pattitilanteeseen leikatessaan ison haavan peukaloon. Tämä olikin erittäin äänekäs pattitilanne, mutta pieni virne löytyi jo iltapalan jälkeen.

 

 

Olemme kaiken tämän jälkeen sen verran järjissämme (tai järjettömiä), että aiomme jatkaa merellä toiset kaksi viikkoa. Kalliot, luodot, kalastajakylät, retkisaaret luontopolkuineen ja meri ovat välillä karuja ja välillä niin järisyttävän upeita, että en tiedä haluanko tulla täältä maihin ollenkaan. Vikkelä tosin on muistellut haikeudella päiväkodin kalakeittoa ja Sukkela antoi pitkän selostuksen päiväkodissa tarjottavista sydänsämpylöistä. Ehkä meidän on sittenkin palattava kotiin. Muutama saaristomuisto vielä, muutama uinti ja saaristosauna, muutama savustettu kala. Sitten tullaan.

 

 

Varmaan pattitilanteita vielä tulee samoin kuin säätiedotuksen mukaan näyttäisi tulevan hellettäkin. Antaapa tulla vaan, täällä ollaan valmiita. Laitan tämän tekstin nyt ulos Yxskärin retkisatamassa. Lettupannu on illan rätissyt kuumana ja mahat täynnä makeita räiskäleitä ovat pojat menneet nukkumaan. Makuutilan hiljennyttyä jäämme Veneenveistäjän kanssa katselemaan peilityyntä veden pintaa ja kuutamoa; ilta on jälleen kerran upea. Saariston ilta jatkuu ehkä vielä yhden letun verran. Nam ja wau!