Pahus! Venemessujen viimeinen päivä oli tänään ja joudun toteamaan, että vuosittainen venemessureissu jäi tänä vuonna tekemättä. Onnistuin nimittäin kalenteria sen tarkemmin katsomatta varaamaan venemessujen ajalle sekä lasten joogaohjaajankoulutuksen että Itä-Suomen mummolavierailun.
Mummolan mittari näyttää ulkona parhaillaan parinkymmenen asteen paukkupakkasia ja tänään on saatu nauttia komeasta, aurinkoisesta pakkaspäivästä. Ajattelin kuitenkin hetkeksi siirtää ajatuksissani mittarin näkymän neljäkymmentä astetta toiseen suuntaan ja venemessutunnelmissa fiilistellä viime kesää ja kesän saarilöytöjä.
Yksi viime kesän ehdottomasti parhaista retkisatamista oli alkumatkalla vierailtu Högland. Muistan elävästi kiinnittymisen saaren pieneen laituriin. ”Oliko se lammas?”, muistan tuolloin kysyneeni Veneenveistäjältä, kun saariston hiljaisuuden täytti railakas määkiminen. Olimme tovi sitten varovaisesti karikoita tarkkaillen rantautuneet Höglandin saareen ja olimme sen ainoa venekunta edellisen veneen juuri lähdettyä laiturista. Syystäkin luulimme olevamme yksin. Lokit kirkuivat ja pari venettä huristeli kaukaa ohi.
Höglandin Janne, joka piti 33 vuoden ajan huolta kahdesta lähialueen majakasta oli muuttanut saarelta torppariperheineen pois vuonna 1922. Hän asui saarta vaimonsa kanssa ja kalasti toimeentuloa saadakseen. Heidän talonsa perustukset, kellari, perunamaa ja tunnelma olivat kuitenkin läsnä rauhallisessa lahdenpoukamassa, jossa aikaa vietimme.
Höglandin kallio kohoaa 42 metrin korkeudelle ja siltä kalliolta Janne saattoi tarkkailla sään kehittymistä. Nostan hattua Jannelle ja ehkä samalla hieman kadehdinkin häntä. Voi, jos saisin aamuisin herätä tuossa poukamassa, vetää keuhkoihini raitista meri-ilmaa ja nähdä meren eri vuodenaikojen taideteoksena edessäni. Mutta ei, ei minusta Janneksi olisi. Ei lähtemään majakan tarkistuskierrokselle hyytävässä tuulessa tyrskyävälle merelle täyttämään majakan lyhdyn öljysäiliöitä. Voin elävästi kuvitella, kuinka vaimo jäi poukaman pieneen torppaan odottamaan syysmyrskyyn veneellä lähtenyttä Jannea.
En tiedä, oliko Jannella lampaita, mutta totta vie, niitä oli saarella nyt. Ensimmäiset todisteet tulivat vastaan hyvin pian maihin astumisen jälkeen. Lauma löytyi rehevästä niemenkärjestä ja vaelteli vierailumme aikana kaikkialla. Muilla venereissuilla tapaamiimme lampaisiin verrattuna tämä epäluuloinen lauma vaikutti ystävällisen tutustumisen sijaan haluavan kertoa, että heillä oli valta tällä saarella. Ja niinhän heillä toki olikin ja me olimme vain vierailulla.
Emme ole aiemmilla reissuillamme tavanneet muita kuin kilttejä lampaita. Nyt emme kuitenkaan olleet aivan varmoja yksinäisyydessä laiduntavan, ylväältä näyttävän lauman ystävällisyydestä ja pidimme sen vuoksi välillä jopa lammasvahtia. Tästäkin huolimatta olimme kerran jäädä määkijöiden saartoon heidän blokattuaan tiemme matkalla veneelle.
Saarta kiertää kaksi selkeästi merkittyä luontopolkua, jotka opaskyltteineen näyttävät patikoijalle mahtavat maisemat. Saaresta pitää huolta Metsähallitus, jonka vene taisikin olla saarikäynnillä ennen meitä. Vierailun aikana ehdimme tutkia pidemmän luontopolun kalliot ja rannat sekä saaren sisäpuoliset alueet. Polku oli juuri sopivan mittainen lapsiperheen aamupäivän retkelle ja luonnonääniä lukuun ottamatta taivaallisen hiljainen. Molemmat pojat jaksoivat touhuta polulla, sillä maasto vaihteli mielenkiintoisesti koko reitin ajan. Jylhät kalliot ja vaihtelevat näkymät niittyineen, kallioineen ja metsäpolkuineen olivat upea paikka kierrellä.
Laiturin läheisyydessä oli poukama, joka tarjosi lapsiperheelle suojaisan ajanviettopaikan. Matalassa poukamassa pojat saivat leikkiä vapaasti rannalla ilman huolta kalliolta tai laiturilta putoamisesta. Retkeilystä tulee aina hieman helpompaa, kun ei koko ajan tarvitse olla silmät selässä tulenteko- ja ruuanlaittopuuhissa. Ympärillä oleva vehreä luonto ja lähistöllä toimintaamme tarkkailevat lampaat toivat oleskeluun lapsille sopivan jännityksen, eipä siitä ruokailu- ja ajanviettopaikka parempi voisi olla.
Retki- ja luonnonsatamat osaavat yllättää omalaatuisuudellaan joka kerta. Tämä paikka on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen, vaikka vain pistäytymisen verran! Me yövyimme ja seikkailimme lampaiden seassa vielä seuraavankin aamupäivän.
Lampaat olivat vierailumme aikaisesta käytöksestään huolimatta kuitenkin niin ystävällisiä, että tulivat vielä moikkaamaan meitä laiturille saakka lähdön aikoihin. Eivät onneksi sentään veneeseen, vaikka pojat kovasti olisivat sitä toivoneetkin. Vai oliko kenties niin, että lampaat yhdessä saaren lokkien kanssa toivottivat meille tervemenoa seuraavaan saareen. Saattoihan nimittäin olla, että peruslapsiperhetyyliin olimme satunnaisesti rikkoneet heidän hiljaisuutensa (pahoittelut, sellaista sattuu). Mene ja tiedä. Mutta sen tiedän, että tulemme teitä moikkaamaan toistekin!
