Haluaisin olla luovampi kirjoittaja. Nopeampi, vähemmän itsekriittinen ja ”tosta vaan, suit-sait ajatukset paperille ja nettiin” -kirjoittaja. Olin viime viikolla luovan kirjoittamisen kurssille kuulemassa, mitä toimenpiteitä tämä vaatisi onnistuakseen.
Olenhan minä elämäni aikana kirjoittanut paljon. Konetta naputellen on syntynyt raportteja, gradu, reklamaatioita, ohjeita ja projektisuunnitelmia. Kepeämpään tekstiin olen koettanut siirtyä blogin myötä ja onpa parhaillaan pöydällä viimeistä silausta vaille oleva ikioma joogasatukin. Mikä tässä kirjoittamisessa sitten on välillä niin haastavaa?
Sitä kovasti haluaisi yhtä aikaa olla luova ja järjestelmällinen, tehokas ja sujuva. Monesti luovuttaa ennen kuin on aloittanutkaan tai käyttää aikansa siihen, että miettii syitä, miksi tämä teksti ei toimi ja luovuttaa sitten. Hukattu aika, hukattu luovuus ja samalla hukattu teksti. Aikaa tuhraantuu. Jää niin sanotusti säätämään, vaikka pitäisi siirtyä jo seuraavaan hommaan.
Luovuutta oli tullut opettelemaan myös eräs mies, joka kertoi opettavansa erä- ja luonto-oppaita. Juttelimme tovin niitä näitä ja vähän koulutuksestakin. Hän kertoi, että heiltä monesti kysellään opintojen alkuvaiheessa, että ”Mitä siellä metsässä sitten oikein tehdään?”. Hänen kollegansa vastaus kuulemma oli, että ”Ei mitään. Riittää, että menet sinne metsään, jo se opettaa”. Tajusin, että näinhän se tosiaan on, niin metsän kuin muidenkin asioiden kanssa. Paikalle meneminen on jo paljon.
Ajattelin soveltaa tätä neuvoa kirjoittamiseen ja tulevaan metsäviikkooni. Lauantaina tulin Nuuksioon ja vietän täällä viisi päivää, käyden välillä piipahtamassa koulussa Hyvinkäällä. Laittaessani kalenteriani ajantasalle kevään kick off -palaveria varten, olin ensin ajatellut iltaisin hotellissa rypistää muutaman tehokkaan tunnin ja saada erinäisiä suunnittelutöitä tehtyä. Rehellisesti sanoen ajatus alkoi ahdistaa jo ennen kuin pääsin sen loppuun. Nuuksion päivät ovat pitkiä ja siihen päälle suhaaminen eessuntaas. Mennä nyt ensin rentoutumaan metsään ja sitten puhisemaan hotellihuoneeseen tietokoneen kanssa, äly hoi.
Kirjoituskurssilla opin, että olisi hyvä antaa itselleen aikaa välillä hengailla tekstin tai minkä tahansa kanssa ja vasta sitten tehdä. Kuulin, että olisi hyvä yhdistellä näkökulmia ja hakea inspiraatiota eri tavoin. Opinkin muutamia tosi yksinkertaisia keinoja, joilla tekstiä syntyi yllättävän nopeassa ajassa. Oli puhetta myös siitä, että entä jos teksti ei tulekaan päästä ja käsistä vaan ihan koko kropasta. Yllättävä kyllä, myös paikan vaihtaminen, liikkeessä oleminen ja aivan täysin uuden näkymän katselu saa aikaan ihmeitä. Nämä asiat tuppaavat välillä unohtumaan ja haen sen sijaan puolivahingossa inspiraatiota kirjoittamiseen kahvista, harmaasta seinästä ja päässäni tikittävästä kellosta.
Eräopettajan vinkki oli hyvä liittää inspiraatiovinkkeihin ja erityisesti hengailuun. Päätin siis jatkaa huomionhallinnan opettelua siten, että annan ajan Nuuksiossa vain kyseessä olevalle aiheelle. Yhdistän hengailun ja kurssin aihepiiriin liittyvän metsässä rentoutumisen. Siinä sivussa, lähes huomaamatta tulee hieman kerrattua erätaitoja.
Otin siis mukaan teltan ja retkikamat, jotta saisin lasten kanssa vietettyjen vuosien jälkeen tsekattua, missä kunnossa retkeilyvarusteeni ovat ja mitä niiden eteen tulisi vielä tehdä. Olisihan se kiva päivittää itsensä edes tälle vuosituhannelle ennen koulun retkien alkamista. Naama ilosta hehkuen (ja valitettavasti aamusta iltaan paistaneesta auringosta johtuen myös hieman punottaen) olen nyt viettänyt pari vuorokautta ulkona luonnossa. Olo on jälleen kerran onnellisen metsäläisen.
Nuuksio oli aivan piukassa telttailijoita, sillä muutkin olivat huomanneet, että kevät tekee tuloaan ja viikonloppuna on kauniit kelit. Sattuma toi Nuuksion kurssille toisenkin retkeilijän, joka kaipasi rauhaa ja joka tiesi rauhallisen telttapaikan järven rannalta. Telttayö, joskin kylmä, teki terää ja antoi ajatuksille virikkeitä. Aamukahvit järven rannalla auringonpaisteessa maistuvat vaan niin mahtavalta!
Teen siis juuri niin kuin opetettiin, hengailen ja annan tekstin tulla metsässä levänneestä kropasta. Ehkäpä ajatukseni päätyvät paperille syvällisemmin, kun kirjoittelen niitä puun juurella ruutuvihkoon ilman aikataulutettuja iltoja ja sen suurempaa suunnittelua. Inspiraation lähteitä varmasti riittää, sillä maisemat Nuuksiossa ovat todellakin kohdillaan. Annan tekstin tulla takaraivosta tai varpaanpäästä, jos on tullakseen. Jos teksti on suoraan hanurista niin koetan hyväksyä senkin. Teksti se on huonokin teksti ja harjoitus myös.
Kuten todettu niin jo menemällä paikalle oppii eikä varmasti ole niin huonoa tai hyvää retkeä, etteikö siitä jotain oppisi. Samoin on kirjoittamisen kanssa.