Iloista Suomen lasten metsäretkipäivää kaikille! Tiesin itselleni osuvan tähän päivään koulupäivän, joten päätimme ottaa varaslähdön ja tehdä perheen kanssa metsäretken jo ennakkoon.
Kodisjoella, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Raumalta, kulkee Kaikulan luontopolku. Päätimme eräänä sunnuntaina suunnata tutustumaan polkuun ja nauttia Kodisjoen kauniista luonnosta. Polku alkaa keskustasta Kaikulan pihalta ja sieltä autolle löytyy parkkipaikka. Niin lähtöpisteessä kuin matkan varrellakin on selkeät opasteet ja itse asiassa lähtöpaikalta voi postilaatikosta napata mukaansa myös vihkosen, jossa on sekä reitin kartta että tietoa reitillä sijaitsevien rastien luonnosta. Tämän helpommaksi ei luontopolulle lähtemistä voi tehdä.
Valtakunnallisen Suomen lasten metsäretkipäivän tarkoituksena on kannustaa kaikkia viemään lapsia metsäretkille ja jakamaan metsäretkiin liittyvää tietotaitoa. Aivan varmasti meillä aikuisilla on kaikilla muistoja metsäretkistä, kokemuksia polkujen varsilta ja samalla paljon perustietoa, jonka soisi välittyvän myös lapsille. Ja lapset varmasti mielenkiinnolla kuuntelevat, mikäli voivat samalla katsoa asioita luonnossa paikan päällä.
Tutkimuksissa tehty havainto, että kaikki lapset ja nuoret eivät ole kouluaikanaan kertaakaan käyneet metsässä, on suorastaan järkyttävä. Ottaen huomion sen, että me suomalaiset lähes asumme metsän keskellä, on pelottavaa ajatella, että suurinta osaa meidän ympärillä olevasta luonnosta emme kohta tunne tai osaa hyödyntää, mikäli tämä kehitys jatkuu.
Saavuttuamme luontopolun alkuun Vikkelä ryntäsi samantien metsään ja punaista pipoa seuraamalla näimme, missä hän menee. Maasto oli sen verran turvallista, että vapaasti juoksentelu oli mahdollista. Luontopolku kulki alussa enemmänkin pellonvierustoja tai pieniä metsäteitä pitkin ja ehdinkin jo hetken miettiä, eikö se kuljekaan metsässä. Pelko oli onneksi turha ja polku lopulta sukelsi maastoltaan hyvin vaihtelevaan metsään. Polun varrella oli lukuisia rasteja sopivan lyhyin välimatkoin. Aiheet vaihtelivat alueen kasveista ja maastosta linnunpönttöihin ja solmuihin. Ehkä seuraavan kerran ehdin lukea kaiken opasvihkosen tekstin, tällä kertaa vauhtia oli sen verran paljon, että jokunen teksti siirtolohkareista ja suomaisemista taisi jäädä hieman vähemmälle tutustumiselle.
Olimme lähteneet hieman normaalia myöhemmin liikkeelle ja nälkä alkoi vaivata menomatkalla. Katselimme pellolla seisoskelevia kurkia ja etsimme reittiä. Kartasta reittiä katsoen lähestyimme rasti rastilta reitin puoltaväliä. Sieltä löytyi lopulta riemunkiljahdusten saattelemana hauskasti kallioiden koloon sijoitettu laavu. Tällä kertaa laavulla oli hieman puitakin, mutta suosittelisin ehkä siellä vierailijoita varmuuden vuoksi varaamaan omat puut mukaan, jotta tulet eivät jää tekemättä.
Teimme tulet, söimme retkilounaan ja nautimme luonnosta. Oli todella rauhallista ja hiljaista, vain linnut pitivät kevätkonserttiaan. Lounaan virkistäminä pojat lähtivät tutkimaan ympäristöä. Laavun ympärillä oli lasten touhuamiselle sopivat kalliot, joista tulikin välittömästi kiipeilypaikat. Ihmettelin, kun Sukkelakin nousi pätkän suoraa kallioseinää Vikkelän esimerkkiä noudattaen. Välillä on hurjaa huomata, mikä kaikkea he ovat metsissä oppineet.
Minä testailin retken aikana päiväreppuamme, johon toivon mukaan jatkossa saisi mahtumaan neljän hengen päiväretken kamppeet. Tilaa tarvitaan, sillä lasten kanssa on hyvä varautua niin kunnon eväisiin kuin varavaatteisiinkin. Samoin testissä oli repun täytteeksi hankittu drone, jonka nimesin tovi sitten retkikopteriksi, sillä se on sopivan pieni otettavaksi mukaan retkireppuun. Lintujen laulun seassa lennätin hetken ja otin muutamia koekuvia. Nyt oli hyvää aikaa testata, millaisella retkivarustuksella ensi kesän päiväretket tehdään ja onnistuuko dronen kantaminen mukana. Olisi nimittäin hienoa saada silloin tällöin kuvia matkan varrelta. Dronen suhteen näyttää hyvältä, mutta muutoin varustusta on vielä vähän täydennettävä.
Kaikulan luontopolun varrella on laavun lisäksi yksi Kodisjoen muinaishaudoista. Reitillä on myös näkötorni, joka valitettavasti ei näyttänyt enää niin luotettavalta, että olisimme sinne uskaltautuneet nousemaan. Kävimme vain vierellä ja jatkoimme matkaa. Polku on noin 3,5 kilometriä pitkä ja aamuvirkku Sukkela ehti väsyä, ennen kuin pääsimme takaisin autolle. Vikkelän kanssa kiipesimme vielä kallion laelle tutkimaan muinaishautaa ja höpöttelimme hassuista männyistä, käärmeistä ja muhkeista sammalmättäistä. Veneenveistäjä vei samalla Sukkelan oikotietä eteenpäin. Vikkelän kunto kesti onneksi koko reitin ja jaksoimme vielä ihastella sammakonkutua reitin loppupuolella olevassa lammikossa. Väsymys tuli vasta autossa.
Valtakunnallisen metsäretkipäivän välittämä viesti on tärkeä. Huoli lasten ja nuorten luontosuhteen kehittymisestä on aiheellinen ja siten asian nostaminen esiin valtakunnallisen päivän muodossa on hyödyllistä. Luontosuhde ei kehity, ellei sinne luontoon mene. Ehkä meillä vanhemmilla olisi myös aihetta pohtia omaa luontosuhdettamme, sillä eivät meidän lapsemme luontoon lähde ellemme me heitä sinne vie.
On muuten hurjaa, miten hyvä muisti lapsilla on. Monista tekemistämme retkistä olen voinut unohtaa asioita, mutta yhä uudelleen ja uudelleen Vikkelä ja Sukkela muistuttavat minua siitä, mitä noilla retkillä tehtiin ja nähtiin. Lapsille syntyy muistoja ja niiden pohjalta on hyvä lähteä luontoon uudestaan. Huomaan myös, että seikkailunhalu on viime vuoden aikana nostanut päätään. Halu kurkistaa puun tai kiven taakse ja kävellä vielä yksi polun mutka on lisääntynyt ja kaikenlainen tekeminen metsässä kehittynyt. En nykyisin enää ehdota pojille, mitä voitaisiin tehdä vaan katselen vierestä, mitä he tänään keksivät. Saas nähdä, miten kesällä otetaan haltuun saariston luontoreitit ja kalliot; vauhdilla se ainakin tehdään, sen osaan jo arvata.
Metsäretkemme oli niin monin tavoin tuttu ja kuitenkin täysin uusi ja opettavainen. Vaikka puolenpäivän retkemme noudattaa usein samaa kaavaa (kävely, lounas, riehakas tutkimusmatka lounaan jälkeen ja kotiinpaluu) se on silti aina erilainen. Reitit vaihtuvat, vuodenajat vaihtuvat ja joka ikinen kerta pienen ihmisen kävelyreitti ja havainnot siellä metsässä ovat niin erilaisia. Retki jätti taas muistoja ja lisäsi hieman seikkailunhalua. Samalla se jätti vaatteisiin metsän ja savunhajun ja antoi punaposkisille lapsille makoisat päiväunet. Hyvä päivä.