Tiedättehän sen epätoivoisen yrityksen saada äiti oppimaan jotain uusia tapoja. Lapsia kyllä aina koetetaan pienin ihmeellisin yrityksin ja keksinnöin saada syömään, pukemaan, tekemään iltatoimet tai jotain muuta mullistavaa. Mutta entä äiti, pitäisikö sille tehdä oma tarrataulu, oppisiko se sitten?
Aki Hintsan kirja Voittamisen anatomia iski korkealta ja kovaa. En tiedä, miksi samat tutut asiat riittävän nukkumisen ja liikkumisen tärkeydestä täytyy tasaisin väliajoin lukea jostain ja tajuta, että ei siltikään huomioi näitä kunnolla omassa elämässä. Aloin heitellä ilmaan ajatuksia nykyistä tarkemman elämänsuunnittelun tekemisestä, jotta oman itseni johtaminen ja ajanhallinta eivät lähtisi lapasesta käynnistellessäni yritykseni toimintaa ja valmistellessani muita elämässä edessä olevia käänteitä. Samaan aikaan pohdin Hintsan korostamaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioimista ja pohdin viime kuukauden aikana tekemääni välillä liiallista päätetyötä. Kun samaan aikaan Veneenveistäjä ja pojat olivat sitä mieltä, että voisin joskus puhelimen sijaan katsoa heitäkin, oli aika tehdä asialle jotain.
Menin ja ihan itse ehdotin Veneenveistäjälle, että ottaisimme käyttöön äidin tarrataulun, jossa ensimmäisessä vaiheessa seurattaisiin kolmea asiaa eli keskityttäisiin Hitsan neuvojen mukaan muutamaan epäkohtaan ja koetettaisiin saada ne kuriin ennen muihin puuttumista. Ei siis huolta, etteikö varastossa olisi muitakin tarrataulun aiheita. Tarrataulun säännöt vaativat hieman neuvottelua, sillä mielestäni ne olivat liian tiukat. Koetapa siinä saada entisen juristin kanssa edes askarreltua tarrataulu, totesi Veneenveistäjä. Olin sitä mieltä, että ihan samalla tavoin kuin lastenkin tarratauluissa on äidin mielialan mukaan joustoa, myös äidin tarrataulussa tulisi sitä olla. Jos iltaruoka on ollut maistuvaa, pyykit pestynä ja äiti on ollut iloisella tuulella ja naputtamatta, voisi tarrat saada, vaikka kaikki ei olisi ihan mennytkään täydellisesti. Mutta ei, joustoa ei kuulemma ole.
Ja näillä säännöillä mennään:
Päivittäin tulee kävellä vähintään 10 000 askelta. Rajan asettaminen oli helppoa, sillä haluan kävellä päivittäin tämän määrän ja se on myös yleinen suositus. Yleensä olen sen kävellytkin, mutta en ehkä säännöllisesti joka päivä. Pidin tavoitetta hyvänä ja mahdollisena saavuttaa.
Kaikkien laitteiden käyttö tulee lopettaa illalla klo 19 mennessä. Soittaa saa ja laittaa tekstiviestiä, mutta sähköpostit, tietokonehommat ja sometus on kiellettyä. Työskennellessäni kotona on usein käynyt niin, että päätän tehdä jonkin pienen homman lasten mentyä nukkumaan ja hups, huomaan olleeni koneella pari tuntia ja sitten uni ei enää tulekaan. Tai vaihtoehtoisesti työskentelen kaikkien vielä hereillä ollessa ja menetän yhteisen illan. Tästä tyhmästä tavasta haluan eroon samoin kuin turhasta ruudun tuijottamisesta. Työt työaikana ja iltaisin muuta.
Nukkumaan tulee mennä klo 22 mennessä. Meidän perheessä herätään kuudelta (halusimme sitä tai emme) eikä viikonloppunakaan nukuta pidempään. Suositus on 8 tuntia unta vuorokaudessa ja pienellä päässälaskulla päädytään siis siihen, että vällyjen välissä on oltava kymmeneltä. Tässä asiassa oli hiljalleen tapahtunut repsahdus lasten alettua nukkua paremmin. Koska he nukkuivat ja me olimme Veneenveistäjän kanssa onnistuneet selviämään nukuttamisesta nukahtamatta itse, tuntui siltä, että sitä oli lähes pakko juhlia valvomalla ihan valvomisen ilosta vain huomatakseen ilta toisensa jälkeen, että kello oli jo vaikka mitä.
Mistä niitä tarroja sitten saa? Yhden tarran saa, jos kaksi näistä tavoitteista täytyy. Kaksi tarraa saa, jos kaikki tavoitteet täyttyvät. Jos mikään tavoite ei täyty, menettää seuraavalta päivältä tarran. Tavoite on 40 tarraa.
Kuulostaa suhteellisen helpolta, mutta ei kuulkaa ole. Luulisi, että pienellä muistamisella ja ponnistelulla tarroja satelisi ja olisin 12 tarrataulupäivän jälkeen jo reilusti yli puolessa välissä tavoitteessani. No en ole. Minulla voisi olla 24 tarraa. Minulla on 8. Kävin ostamassa itselleni kukkia, että ei tulisi itku.
Kävelystä suoriudun hyvin eikä askelmäärä ole jäänyt täyttymättä kuin kerran vietettyämme autossa koko päivän matkalla Itä-Suomesta kotiin. Ei kukaan jaksa edes yrittää huijata askelmittaria sellaista matkaa. Olen ottanut tavakseni käydä aamulla kävelylenkillä ja yli puolet askelista on yleensä kävelty ennen yhdeksää. Olen myös tunnollisesti mennyt nukkumaan kymmeneltä lähes joka päivä ja täytyy sanoa, että tällä on ollut suurin vaikutus hyvinvointiin. Olo on todella virkeä, sanoisin jopa, että ennenkuulumattoman virkeä. Ensimmäisinä päivinä sitä ei vielä huomannut, sillä podin matkaväsymystä Teneriffan matkan jälkeen. Mutta kun unta alkoi tulla useampana yönä riittävästi, vaikutukset olivat huomattavissa. Suosittelen siis kokeilemaan.
Missä siis mättää ja miksi tarroja ei tule? Tekisi mieleni syyttää siitä noita typeriä laitteita, tietokonetta, puhelinta ja tablettia, jotka väkisin imevät minut viereensä ja liimaavat sormeni kiinni näppäimiin. Peilistä syyllinen taitaa kuitenkin löytyä. Kuinka se voikaan olla niin vaikeaa ja kuinka se klo 19 tuntuu aina tulevan liian aikaisin, kun vielä olisi ideoita kirjattavana, laskuja maksettavana, blogia kirjoitettavana, instagramia seurattavana, uutisetkin lukematta ja ties mitä. En sinänsä istu iltaisin koneella, mutta illan mittaan tulee aina pieniä juttuja, joihin tarvitaan puhelin tai tietokone ja se tarve muodostaa ongelman. Kaikeksi onneksi laitteet ovat menneet useammin kiinni kuin jääneet auki ja myös sen huomaa. Uni tulee todella paljon nopeammin.
Haluan tarrani ja tästä syystä olenkin alkanut suunnitella päiviäni vielä paremmin. Kiinnitän enemmän huomiota siihen, miten päiväni käytän ja koetan muistaa suunnitella, jotta takaan tehokkaan ajankäytön ja saan työt tehtyä päivän aikana. Ihan niin kuin Perhon Antisäätäjää apuna käyttäen olen jo tehnyt, mutta nyt vielä paremmin. Näin saan illat itselleni ja perheelle.
Huomasin tarrataulussa myös kaksi ongelmaa. Lapsillekin tulee sanottua, että sitten kun tarrataulu on täynnä, ostetaan ”jotain kivaa”. Totesin, että tämä ei toimi. Täytyy olla jokin oikea tavoite ja tieto siitä, mitä ihan oikeasti saa, jos tässä joku päivä onnistuu. Tällöin sitä tulee tavoiteltua innokkaammin. Ongelma numero kaksi liittyy hetkelliseen harmistukseen siitä, että tarrataulu täyttyy odotettua hitaammin. Luulin, että palkintoni olisi ihan tässä piakkoin käsissäni ja nyt kun se ei olekaan, tuntuu siltä, että se ei ole ikinä. Motivaatio siis laskee. Näin on myös Vikkelälle yhden hätäisesti väännetyn tarrataulun laita, siinä on ollut yksi ainoa tarra viimeisten viiden viikon ajan. Fiksu kaveri kun on, niin tietää kyllä, kumpi on kivempaa: riehua ja leikkiä luikertelevaa matoa joka aamu ja katsoa, mitä äiti tänä aamuna hikikarpalot otsalla keksii saadakseen hänet autoon ja päivähoitoon vaiko odotella yksittäisiä tarroja lasten mittapuulla ikuisuus?
Tämän postaus on julkaistu aamulla mutta ihan rehellisyyden nimissä sanottakoon, että sen viimeistelyt kestivät iltakahdeksaan. Voitte päätellä sen, että ainakaan kahta tarraa ei eiliseltä tullut, itse asiassa ei tullut sitä yhtäkään, sillä kahdeksalta askelmittarini näytti vasta 8150 siitäkin huolimatta, että olin huhkinut hiki hatussa töitä koko päivän. Valittavana olisi ollut iltamyöhäinen räntäsateessa tarpominen tai vaikkapa irkkutanssi tietokonepöydän ääressä askelmäärän saavuttamiseksi mutta puihin meni. Epäonnistuin siis kahdessa tavoitteessa, mutta olin ajoissa nukkumassa. Mikä sinänsä oli hyvä, sillä Vikkelän sisäinen kello ei pettänyt ja keittelimme aamukahvia kuudelta.
Näillä näkymin äitiä ei siis taideta ihan lähiaikoina viedä ostoksille mihinkään toivetavarataloon. Odotetaan rauhassa, että saan huhkittua vielä 320 000 askelta ja tiukan henkisen niskalenkin iltojen aikatauluista ennen sitä. Hieman pelottaa, että kevät tulee ja pukemisen määrä vähenee. Jos Vikkelä sittenkin suoriutuu ensin omasta tarrataulustaan.
Disclaimer (koska päätetyöt venyivät yli sallitun rajan): No familyevenings were harmed in the making of this blogpost – other members of the family were outdoors.)