Oletko kuvausreissulla yksin ja etsit rauhassa kivoja kuvauskohteita? Vai onko sinulla mukana pienet lapset, epämääräinen määrä tavaraa ja toive kuvittaa teidän perheretki? Sama kamera, sama kuvaaja mutta kyseessä täysin eri harrastukset, joita on myös syytä lähestyä erilaisilla ohjeilla.
Ostin syksyllä uuden järjestelmäkameran ja halusin opetella kuvaamaan muutenkin kuin automaatilla. En vain siksi, että kuvia olisi kiva hyödyntää blogissa, vaan myös siksi, että halusin retkiltämme parempia kuvia. Selasin kirjaston valokuvaushyllyn läpi koettaen löytää selkokielisen, kaiken kattavan mutta enintään viisisivuisen valokuvasoppaan. Olin nimittäin melko puhki koetettuani löytää oleelliset kohdat kamerani 180-sivuisesta käyttöohjeesta. Tällä hetkellä vain toivon ja oletan, että tärkeimmät asetukset ovat suunnilleen kohdillaan.
Töissä ollessani kävin muutaman kerran häiritsemässä naapurihuoneen valokuvausharrastajaa koettaen ammentaa sieltä lisäoppia. Kun lähtötaso oli alkeisryhmä ja sielläkin olin vielä tunnilla, jossa harjoiteltiin lähinnä linssinsuojuksen poistamista, eivät termit tuolloin auenneet edes useasti toistamalla. Päätin tsempata ja osallistuin valokuvauskurssille, jonka harjoituksissa joitakin palasia loksahti kohdalleen säätäessäni kameraa hitaasti ja harkiten.
Huomasin kuitenkin jo harrastuksen alkumetreillä, että säätöihin on suhtauduttava hieman eri tavoin kuvausreissusta riippuen. Kerronkin seuraavaksi, miten meidän metsäretkemme, joita viikoittain teemme kokoonpanolla äiti ja kaksi lasta, ovat auttaneet sisäistämään muutaman valokuvauksen perusteen ja varustehankinnan perheretkeilyn näkökulmasta.
Aukko
On pieniä ja isoja aukkoja, joiden numerot kamerassa menevät tietty loogisesti väärinpäin. Lasten kanssa ei onneksi tarvitse huolehtia siitä, mikä on juuri sillä hetkellä paras aukko. Valitse jokin sinua miellyttävä aukko ja anna palaa, se on ihan hyvä niin. Aukolla ja syväterävyydellä ei nimittäin ole mitään merkitystä, sillä kuvattava kohteesi on joko kielen pituuden päässä linssistä tai vaihtoehtoisesti niin kaukana, että kuvan ottamisen sijaan sinä todennäköisesti kirmaat kohteen perässä ennen kuin tuo kaukainen piste ehtii kadota puiden väliin.
Oikeastaan se aukko, jonka koosta sinun täytyy huolehtia, on se niin sanottu musta aukko, johon valokuvausvarusteesi, kuten linssinsuojus ja jalustan säätöruuvi katoavat. Ja se aukko kannattaa säätää huolella, mielellään mahdollisimman pieneksi, jotta välttyy huonoilta kuvilta.
Suljinaika
Haluaisit oppia pysäyttämään liikkeen, ehkä juuri siihen hetkeen, kun lapsi esittelee hyppy- tai juoksutaitojaan. Monen muun nopealiikkeisen kohteen liike voi olla pysäytettävissä, mutta tämä kohde on vaikea. Se ei ole paikallaan edes ollessaan paikallaan. Koeta, itseesi lempeästi suhteutuen, jotain lyhyttä suljinaikaa ja anna itsellesi lupa epäonnistua.
Ole enemmänkin valppaana omien silmiesi kanssa. On tärkeää pitää niiden suljinaika erittäin lyhyenä, muutoin vilkkaasti liikkuvat kuvauskohteet voivat karata näkyvistä tai ainakin kameran etsimestä.
Herkkyys
Joo, tää on se vaikein juttu. Kurssilla opetettiin, että kannattaa käyttää pienintä mahdollista herkkyyttä, muuten tulee kohinaa. Ja tämän minäkin allekirjoitan. Ole siis tarkkana, että pidät herkkyytesi kuvausreissulla alhaisella tasolla, vaikka niitä kauniita retkikuvia ei tulisikaan. On nimittäin niin, että herkkyyden noustessa vaikkapa nuotiopaikan ympäri tapahtuvan yleisen juoksukisan tai juuri keksityn nakinheittokilpailun vuoksi, alkaa kuvaajalle helposti syntyä kohinaa koko kropassa ja se ei ole hyvä se. Jos nostat herkkyyttä liikaa, saattaa kohina nousta jo päähän saakka ja takuuvarmasti kuvat ovat silloin pielessä.
Sommittelu
Kuva siitä kun istutte lasten kanssa nuotion ääressä, kaikilla kädessä höyryävä kuppi lämmintä kaakaota ja kasvoilla kaunis, mietiskelevä hymy. Tähän kannattaa toki pyrkiä. Nyt on kuitenkin niin, että lapsilla on retkellä hauskaa ja he liikkuvat paljon, niin kuin pitääkin. Kuva, johon olet saanut esimerkiksi käden ja jalan vaikka ne kuuluisivatkin kahdelle eri henkilölle, on jo tosi hyvä, sehän on lähes ryhmäkuva. Tähän kannattaisi olla tyytyväinen.
Saatat kyllä onnistua saamaan kuvia, joissa on kaksi kättä ja kasvot, mutta todennäköisemmin ne ovat itselaukaisimen taltioimia kuvia, jotka räpsähtävät juuri silloin kun olet paniikissa kääntynyt takaisin nuotiopaikalta, heittänyt sen höyryävän kupin sivuun ja säntäät ottamaan kiinni kaatuvaa jalustaa. (Näitä ei kannata julkaista, ne ei oo nättejä.)
Varusteet
Jalusta lienee ensimmäisiä varustehankintoja. Nopeasti ajatellen tuntuu kätevältä ajatukselta ottaa jalusta retkelle mukaan ja päästä itselaukaisimen avulla mukaan äiti ja lapset retkikuviin. Mutta odotas hetki, käydään läpi pari juttua:
- Joo. Katso ensin kohta sommittelu ja mieti sitten vielä, onko se jalusta tarpeellinen. Jos jalusta on jo hankittu, niin mieti, kannattaako se ottaa mukaan.
- Jos nyt sitten kuitenkin päätät hankkia sen jalustan, niin älä tee niin kuin minä tein, eli älä osta sitä painavinta jalustaa. On aika ikävä. Voit ensin vaikka harjoitella ripustamalla kahvakuulan retkirepun lenkkiin ja pohtia sitten, voisitko säästää jostakin ja ostaa sen kevyemmän jalustan ja sitten kantaa sen mukanasi.
- Jos et uskonut kohtaa 1, vaan lähdit kokeilemaan kohtaa 2, niin katso myös kohta Aukko ja pidä huoli, että se aukko on mahdollisimman pieni, äläkä tee niin kuin minä. On nimittäin ikävää kantaa se jalusta metsään ja todeta kuvaamista aloittaessa, että musta aukko olikin säädetty liian suureksi ja jalustan tärkein pienen pieni ruuvi on a) kotona, b) takakontissa tai etupenkillä, koska jalusta etsi paikkaansa autossa tai c) jossain sillä kahden kilometrin matkalla, jonka olette juuri noin neljän kilometrin mittaisena siksakkina taivaltaneet nuotiopaikalle.
Hyvä. Näillä ohjeilla kannattaa lähteä liikkeelle ja muistaa videokuvauksessakin suositeltu ohje kuvata paljon taustamateriaalia ja yksityiskohtia. Eli ota kuvia kaikesta mahdollisesta. Kuksa on tosi hyvä, se ei karkaa kuvasta, on kevyt kantaa ja vielä suht nättikin. Mutta olen nähnyt paljon myös sitä, että sommitellaan ne mustat nakit mielenkiintoisesti ja tasapainoisesti sijoittaen ne kuvan kultaiseen leikkaukseen tai vaihtoehtoisesti kotiin lähtiessä (jos ei siihen mennessä ehtinyt ottaa yhtään kuvaa) otetaan reipas, punaposkinen selfie, jossa tuuletetaan hyvin onnistuneen retken merkiksi.
Yhteenvetona puolen vuoden opettelustani voisin todeta, että en ole kaikesta huolimatta lannistunut, vaikka järkkäri on välillä meinannut käydä uimassakin. Jalusta sen sijaan jää lasten kanssa retkeillessä kotiin ihan jo senkin vuoksi, että mustan aukon säätämisessä on edelleen vaikeuksia ja se tärkeä ruuvi on vieläkin kadoksissa. Muut säädöt onnistuvat vaihtelevasti, joskus täytyy sietää pienoinen kohinakin. Uskon kuitenkin, että kuvaamaan oppii vain kuvaamalla, sillä niin monesta suunnasta olen tämän saman neuvon saanut. Koetankin siis vain antaa mennä ja kuvaan aina, kun siihen on mahdollisuus. Automaatillakin on ihan ookoo kuvata ja joskus on koko retkiporukkakin osunut kerralla kuvaan.
Muutaman kerran olen toki vakavasti miettinyt palaamista takaisin puhelimen kameran käyttäjäksi. Kävi kuitenkin niin, että ne kaksi kertaa, kun järkkäri ei ollut mukana metsälenkillä, oravat tulivat viereeni seurustelemaan, hymyilivät tuttavallisesti ja olisivat olleet valmiit poseeraamaan niin, että Instassa soosselikin olisi taputtanut. Eipä siis jää kamera enää kotiin!
Lasten kanssa liikuttaessa yksi tärkein valokuvausoppini on kuitenkin ollut se, että lapset haluavat välillä katsoa linssin sijaan myös sinua. Eli kannattaa pitää tauko ja juoksennella välillä lasten kanssa pitkin metsiä ja nauttia se kuppi kuumaa, vaikka siitä ei kuvaa saisikaan. Kuvat onnistuvat iloisella mielellä hurjan paljon paremmin!