Toimistovaatteet vaihtuvat vaelluskenkiin ja retkihousuihin, olkalaukku rinkkaan ja paperinpöly männynneulasiin ja raittiiseen ilmaan. Alanvaihdon seuraava askel on otettu!

Kun postiluukusta kolahti kirje, joka kertoi minun päässeen opiskelemaan erä- ja luonto-oppaaksi, en ollut uskoa silmiäni. Pitkään haaveilemani mahdollisuus vaihtaa alaa ja tehdä töitä luonnossa oli taas hieman lähempänä toteutumista. Monet miettimiset, pohdinta tämän suunnan ottamisen järkevyydestä ja järjettömyydestä sekä yleisesti ottaen perheen tulevaisuus tämän vaihtoehdon myötä olivat velloneet mielessä pitkään. Laskelmia oli tehty ja eri vaihtoehtoja pohdittu, mutta vaihtoehto jatkaa entistä rataa oli kaikissa vaihtoehdoissa hylätty.

Uraputki oli ajan mittaan koko ajan kaventunut ja välillä tuntui siltä, kuin joku olisi päivittäin hakannut tuota putkea lekalla. Ryömiminen putkessa tuli yhä raskaammaksi eikä minulla ollut hajuakaan, mitä siellä putken päässä odotti vai odottiko mitään? Olisin kaivannut edes pienen vinkin siitä, oliko odotettavissa valoa vai jatkuisiko putki edessäpäin yhtä ilottomana ja tahmeana. Jo usean vuoden ajan harmittelin, että putkessa vallalla olivat kovin negatiiviset asiat ja valtataistelu. Tuntui myös, että putkessa ryömiessä löi koko ajan päätänsä seinään eikä järjelläkään ollut siellä aina sijaa. Olin tilanteessa, jossa en löytänyt juristin työstä mitään itselleni merkityksellistä syytä, minkä vuoksi taistella uraputkessa eteenpäin ja jatkaa kyseistä työtä. Vaikka tiedossa olisi ollut jatkokoulutus ja sen kautta vuoden päästä saatava varatuomarin arvonimi, en vain nähnyt itseäni tässä työssä.

Olen kovasti pohtinut sanaa uraputki. Sehän tarkoittaa etenemistä jollain uralla koko ajan parempaan asemaan. Sen sijaan se ei kerro mitään siitä, mitä työ tekijälleen merkitsee vaan ainoastaan sen, mitä aina vaan korkeampi asema tekijälle merkitsee. Se ei kerro sitä, kuinka paljon työssä viihtyy, kuinka paljon siitä saa tyydytystä ja kuinka hyvin ihminen työnsä kanssa voi. Se on vain putki, jota pitkin kuljetaan ja senhän kaikki tietävät, että putkesta ei sivuille vilkuilla, suunta on vaan eteenpäin. Toisaalta omaa työtä voidaan myös kuvata esimerkiksi sanoilla kutsumustyö ja unelmatyö, jotka kertovat työn merkityksestä tekijälleen.

Harmittaahan se todeta, että nyt ei olla oikeilla raiteilla. Olisi kiva etsiä syyllisiä ja vapauttaa itsensä vastuusta. Olen kuitenkin rehellinen itselleni ja muille ja etsin syyllistä peilistä. Tiedän nimittäin nyt, miksi uraputki ahdisti ja miksi alanvaihdon suunnittelu tuli ajankohtaiseksi. Syy on se, että olin antanut itseni ajautua vääriin tehtäviin ja arvoni sotivat uraputken menoa vastaan. En jaksa valtataistelua, en jaksa päivittäistä negatiivisten asioiden kanssa työskentelyä, en halua olla sidottuna toimistokuutioon enkä halua uraa uran vuoksi. Minulle tärkeää ei ole asema vaan se, miltä töissä olo tuntuu ja miten merkitykselliseksi koen työni. Tajusin, että en ollut istunut alas pohtimaan, kuka minä olen ja mitä minä elämältä haluan. Tein sen tänä vuonna ja sen tuloksena minä halusin äkkiä putkesta ulos.

Kirjeen saapuessa olin päätökseni jo tehnyt ja ottanut ratkaisevan askeleen perustamalla yrityksen päivää ennen kirjeen tuloa. Pidin itselleni kehityskeskustelun ja vedin asioita yhteen, suunta oli selvä. Hyväksymiskirje kouluun oli kuin kirsikka kakun päällä.

Keskiviikkona aloitimme erä- ja luonto-oppaan opinnot. Ensin oli opintojen info ja eilen sekä tänään istumme ensiapukurssilla. Olin odottanut innolla, millaisella porukalla lähdemme opintoja tarpomaan eteenpäin ja mitä tuleman pitää. Ihan kaikkia en ole vielä tavannut, osa nimittäin tulee mukaan vasta toukokuussa. Tiedän toistaiseksi lähiopetuspäivät, minkä lisäksi minulla on pienoinen ajatus siitä, mitä opintoihini haluaisin sisällyttää. Ensiapukurssin ohessa tutustumme pikkuhiljaa ja toukokuussa siirrymme varsinaisiin opintoihin ja erätaitojen pariin. Eniten odotan retkiä ja niiltä saatavaa oppia ja kokemuksia sekä suunnistustaitojen parantamista.

Eniten jännitän kanoottiretkeä, sillä kaikista maailman lajeista se vaan ei ole mun juttu. Toivon, että kanootit päättävät yllättää minut iloisesti. Ehkä näiden opintojen ja retkien aikana tutustun myös kasvien ja lajien ohella sieniin, joita olen koko ikäni vihannut. Ehkä joku sieni päätyy lautaselleni, ehkä, mutta päätän antaa sillekin ruokalajille mahdollisuuden. Tyytyväinen olen siitä, että opinnoissa painotetaan asioita, jotka ovat tärkeitä yrittäjänä toimiessa. Olen kaikesta niin tosi innoissani, mutta samalla tiedän, että töitä tämä vaatii.

Opintojen aloittamisen myötä niistä saadut kokemukset tulevat näkymään myös blogissa. Toivotan teidät mukaan matkalle seuraamaan erä- ja luonto-oppaan opintoja ja yritystoiminnan käynnistämistä. Toivotan lukijat tervetulleeksi seuraamaan sitä, miten 18 vuoden ajan ryömittyyn uraputkeen porataan raivokkaasti reikä ja hypätään siitä keskelle metsää, yrittäjyyttä ja opiskelua. Tiedän itsekin, että hypyn jälkeinen vaellus tulee olemaan paikoin kivinen ja mäkinen eikä liene poissuljettua, että välillä on kylmä ja nälkäkin. Mutta olen toisaalta varma myös siitä, että matkan varrella saadut kokemukset ja tuttavuudet ovat sen arvoiset eikä oppimiselta taatusti voi välttyä.

Se on selvää, että täällä metsän keskellä joutuu miettimään lisää ja tarkentamaan itselle, minkä reitin ottaisi ja mihin suuntaan tie vie. Onneksi opintoihin kuuluva suunnistus antanee hieman tukea reitin valintaan, jotta ei tulisi valittua ihan sitä kaikkein jyrkintä rinnettä. Pitänee vaan harjaantua näkemään metsä puilta ja hahmottaa kokonaisuuksia. Sitä tämä alanvaihtokin on. Ei tämä koulutus ole yksi erillinen tutkinto muiden rinnalla vaan tavallaan tämäkin on askel eteenpäin, sillä kyllähän elämä on jatkumo; vanha elämä seuraa aina mukana ja uusi tulee sen päälle. Ei alanvaihdossa tarvitse heittää menemään kaikkea aikaisemmin tehtyä, opiskeltua ja koettua. Kyllä kaikki vanha on aina mukana ja hyödyksi suuntaa vaihtaessa.

Blogi tulee jatkossakin keskittymään tulevien opintojen lisäksi perheemme retkiin ja venereissuihin, luontohyvinvointiin sekä harrastuksiin. Ja koska haluan aloittelevana yrittäjänä panostaa omaan hyvinvointiini alusta saakka, tulen blogissa pohtimaan keinoja, kuinka saavuttaa tasapainoisempi elämä, voida työssä hyvin ja käyttää aikansa tehokkaasti niin, että energiaa riittää sekä työhön että vapaa-aikaan. Se nyt vaan on niin, että elämässä jaksaakseen ja elämästä nauttiakseen on työn, vapaa-ajan ja levon oltava tasapainossa ja sen lisäksi näiden tulee myös antaa energiaa, ei vain syödä sitä.

Kuten jo viikko sitten ystävilleni totesin, olen sitä mieltä, että elämä on tässä ja nyt eikä ”sitku”. Ei elämän todellakaan tarvitse kulkea samaa rataa vuodesta toiseen tiettyä urapolkua noudattaen. Suuntaa voi tarvittaessa vaihtaa, jos siltä tuntuu, vaikka useammankin kerran. Se on jokaisen oma asia. Yhdessä elämänvaiheessa tehty virhevalinta tai eräänä aamuna herättäessä tehty huomio siitä, että on aivan väärällä alalla eivät tarvitse olla seikkoja, joiden varjossa eletään loppuelämä.

Heitän tästä siis repun selkääni ja lähden rennoin mielin jatkamaan tutustumista kurssikavereihini ja ammentamaan ensiapuoppia. Se olkoon minun tämän päivän suuntani!